Mikään ei maistu kuuman kesäpäivään lounaalla yhtä hyvältä kuin raikas, monipuolinen ja värikäs salaatti. Alkukesä on täydellistä aikaa inspiroitua uusista vihanneksista ja kokeilla erilaisia yhdistelmiä. Salaattien tuunaus ja uudistaminen on helppo tapa uudistaa omaa ruoanlaittorepertuaaria – riittää, että on rohkeutta kokeilla ja hyvä pilkkomisveitsi. Lisämaustetta salaatteihin tuovat erilaiset kätevät kastikkeet ja tahnat.
HYVÄN SALAATIN PERUSPILARIT
Mielikuvituksellisimmissa salaateissa käytetään tusinnan verran eri kasviksia ja vielä samanmoinen määrä lisukkeita ja kastiketta, ja lopputulos on useimmiten häikäisevän värikäs ja monipuolinen. Arjessa on kuitenkin hyvä asettaa salaatille realistisemmat rajat – riittää, että salaatissa on maistuva, vihreä pohja, kuten tuoreita salaatinlehtiä, juureksia tai kaalia, jotain raikasta ja kevyttä kuten tomaatteja tai mansikoita, sekä jotain täyttävää ja ruokaisaa, kuten juustoa, ravintohiivahiutaleita tai vaikkapa kalaa. Onnistuneessa salaatissa olennaista on oikeanlainen tekstuuri ja tasapaino makujen välillä. Tämän vuoksi esimerkiksi feta, balsamico ja mansikka ovat suosittu yhdistelmä, samoin kuin oliiviöljy, mozzarella ja tomaatti.
RUOKAISUUTTA SIEMENILLÄ, PÄHKINÖILLÄ JA RAVINTOHIIVAHIUTALEILLA
Raikkaat, tuoreet kasvikset kaipaavat rinnalleen myös rouskuvia elementtejä. Lähes kaikkiin kasvisyhdistelmiin sopii salaattisiemensekoitus, joka on makunautinnon lisäksi myös ilo silmälle. Foodinin salaattisiemensekoitus sisältää aktivoituja cashewpähkinöitä ja kurpitsansiemeniä, joten se on entistä monivivahteisempi vaihtoehto lempisalaatin kruunuksi. Kauniin punaiset gojimarjat ja pinjan- sekä auringonkukansiemenet viimeistelevät kokonaisuuden. Myös muut pähkinät ja siemenet ovat täydellisiä lisiä salaattiin kuin salaattiin. Salaatin ruokaisuutta on helppo lisätä myös ravintohiivahiutaleilla, jotka ovat makunsa ja koostumuksensa puolesta kuin vegaanista parmesaanijuustoraastetta. Ravintohiivahiutaleet sisältävät kuituja, proteiinia sekä B-ryhmän vitamiineja, ja sopivatkin oikeastaan kaikenlaisiin salaatteihin, kylmistä pastasalaateista lähtien.
VIIMEISTELE SALAATTI TÄYDELLISELLÄ KASTIKKEELLA
Kun salaattiin on kerätty lempikasvikset sekä ravinteikkaat pähkinät ja muut lisukkeet, on aika viimeistellä kokonaisuus sopivalla salaattikastikkeella. Foodinin kevään 2020 uutuus, suodattamaton oliiviöljy, on loistava vaihtoehto. Vähemmän käsitelty öljy sisältää hieman oliivin hedelmälihaa ja on täyteläisen, autenttisen makuinen, sopien loistavasti fetan ja muiden juustojen sekä klassisten salaattikasvisten kuten tomaatin ja paprikan pariksi. Myös perinteinen oliiviöljy mme on saanut runsaasti palautetta täyteläisten miellyttävästä maustaan, joten kokeile vaikka molempia!
Pehmeä ja täyteläinen balsamico on lähes yhtä monikäyttöinen. Kevyesti siirappimainen kastikkeemme on monien salaatti-intoilijoiden suosikki, ja sitä kokeillaan rohkeasti kaikenlaisten salaattien kanssa.
Salaatinkastike on mahdollista valmistaa myös itse. Yksi kesän ehdottomista suosikeistamme on sitruuna-inkivääri vinaigrette, joka raikastaa ja syventää makuja ja tekee yksinkertaisestakin salaatista Italian auringosta muistuttavan elämyksen. Kastikkeiden suhteen kannattaa käyttää myös luovuutta, ja valita salaattiin esimerkiksi seesaminsiemenistä tehty tahini tai pähkinätahna perinteisten salaatinkastikkeiden asemasta. Ne tuovat salaattiin täyteläisyyttä ja ruokaisuutta, ja tekevät salaateista näyttäviä. Onnistuneessa salaatissa on kyse myös estetiikasta, ja vain muutamalla aineosalla on mahdollista luoda terveellinen, monipuolinen ja kaunis salaatti!
Inspiroidu Tuulia Talvion mansikka-kvinoafetasalaatista Kokeile sitruuna-inkivääri vinaigrettereseptiämme Tutustu oliiviöljymme tuotantoon ja valmistukseen