Työpaikkojen luominen Suomeen ja erityisesti kotikaupunkiimme Vaajakoskelle, Jyväskylään on ollut meille tärkeä asia ihan alkumetreiltä lähtien. Metsälehmuksentien tehtaallamme työskentelee tuotannossa ja varastolla noin 30 työntekijää, Laukaantien lähettämössä sekä varastolla taas noin 10 työntekijää. Yhteensä meitä on noin 50. 

Kulttuurimme ja työympäristömme nojaavat vahvasti yhdenvertaisuuteen, rohkeuteen ja yhdessä tekemiseen. Vaikka teemme kovasti töitä yhteisen mission eteen, ei tekemisestämme puutu hauskuutta ja yhdessä onnistumisista iloitsemista. Haluamme pitää vahvasti kiinni matalan hierarkian organisaatiosta, jossa jokaisella on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin työtehtävästä riippumatta –  jokaisen rooli Foodinin tiimissä on yhtä tärkeä. Haluamme myös kannustaa ja mahdollistaa työntekijöillemme ammatillisen kasvun kanssamme.

Haluaisitko liittyä kasvavaan joukkoomme ja olla mukana tuomassa parempia valintoja kaikkien saataville?

Voit jättää meille avoimen hakemuksen osoitteeseen rekry@foodin.fi. Kuulemme mielenkiinnolla, miksi juuri sinä haluaisit Foodinille!

Tekijöiden suusta

”Olen aloittanut Foodinilla syksyllä 2016. Minut on pitänyt Foodinin matkassa jo kuusi vuotta loistava ja lämminhenkinen työyhteisö sekä se, että pidän aidosti siitä, mitä pääsen täällä tekemään – suklaata.

Koen työni mielekkääksi ja se on ihanan monipuolista. Vastuullani on huolehtia, että raakasuklaamme täyttävät laatukriteerit ja että ne lähtevät meiltä eteenpäin hyvinä. Koen, että minuun luotetaan ja että työtäni arvostetaan, mikä luo minulle merkityksellisyyden tunnetta. Olen ylpeä siitä mitä teen ja kaupassa käydessäni ja Foodinin raakasuklaata huomatessani sydämessäni läikähtää, ne ovat saapuneet tänne käsieni kautta. Työ on minulle todella tärkeää ja en voisi kuvitellakaan tekeväni mitään muuta tällä hetkellä, nautin työstäni ja työkavereista. Meillä vilpittömästi välitetään toisistamme. Kaikki otetaan hyvin mukaan ja kaikkia autetaan.

On ollut hienoa seurata kuuden vuoden aikana Foodinin kasvutarinaa ja olla mukana siinä ja kokea kasvutarina työntekijän silmin. Taloon tullessani ajattelin, että Foodin tulee kasvamaan valtavasti ja että haluan kantaa oman korteni kekoon. Ilolla odotan, mitä tulevaisuus tuo – vain taivas on rajana!”

Malla, tuotantotyöntekijä

”Olen aloittanut Foodinilla maaliskuussa 2014. Meillä on tuotannossa hyvä ja tiivis yhteishenki; töitä on mukava tehdä ja kaikkia autetaan. Uskon, että myös taloon uutena tulevat tuntevat tämän ja kokevat olonsa heti tervetulleeksi. Tykkään siitä, että näen työni jäljen ja saan tehdä fyysistä työtä. On hienoa, että Foodin työllistää paikallisesti huomattavasti jengiä. Koen työn kannalta merkitykselliseksi myös sen, että tuotteemme tekevät niin paljon hyvää alkupään tuottajille ja muillekin.”

Lasse, tuotantotyöntekijä

”Olen aloittanut Foodinilla maaliskuussa 2014. Meillä on tuotannossa hyvä ja tiivis yhteishenki; töitä on mukava tehdä ja kaikkia autetaan. Uskon, että myös taloon uutena tulevat tuntevat tämän ja kokevat olonsa heti tervetulleeksi. Tykkään siitä, että näen työni jäljen ja saan tehdä fyysistä työtä. On hienoa, että Foodin työllistää paikallisesti huomattavasti jengiä. Koen työn kannalta merkitykselliseksi myös sen, että tuotteemme tekevät niin paljon hyvää alkupään tuottajille ja muillekin.”

Lasse, tuotantotyöntekijä

”Aloitin Foodinilla noin kahdeksan vuotta sitten laskutuksen parissa. Vuosien varrella olen päätyöni ohessa hoitanut aikoinaan myös asiakaspalvelua ja tuotetietoja. Kouluttautumisen ja uratoiveiden myötä olen saanut vastuulleni myös HR-tehtävät. Meillä on mahtava yhteishenki ja ihanat työkaverit, kaikki ovat aina valmiita auttamaan toisiaan eikä asioiden kanssa tarvitse jäädä yksin. Kaikki Foodinilla tekevät työtä hyvien arvojen ja ympäristön puolesta ja se näkyy. Uskon vahvasti puhtaisiin ja aitoihin tuotteisiimme.”

Veera, HR-asiantuntija

Lue lisää Foodinista

Foodinin tarina – paremman ruokakulttuurin asialla

Luomuruoka kasvattaa suosiotaan maailman laajuisesti. Perustajamme Lasse Jalkanen on kulkenut yli kymmenen vuoden matkan paremman...

3 Comments

Foodinin Maria ja Lasse Jalkanen on nimitetty Keski-Suomen nuoriksi yrittäjiksi

Vuoden nuori yrittäjä 2020-kilpailu on Suomen arvostetuin nuorille suunnattu yrittäjäkilpailu, jossa painotetaan yritystoiminnan ansioita. Kilpailussa...

2 Comments

Kookosvesi – kehoa nesteyttävä janojuoma

Foodinin kookosvesi on ympäristöystävällisesti metsäviljellyistä nuorista kookospähkinöistä valmistettu raikas ja virkistävä janojuoma. Luomulaatuinen kookosvesi on...

2 Comments

Tutustu tarinaamme videolla

Perustajamme Lasse Jalkanen on kulkenut yli kymmenen vuoden matkan paremman ruokakulttuurin asialla ja kehittänyt merkittävästi alaa kotimaassamme. Nyt haluamme jakaa tarinamme ja kertoa, miten ja miksi yksi Suomen merkittävimpiin kuuluva luomuelintarviketoimija Foodin on saanut alkunsa ja miten tulemme jatkamaan paremman ruokakulttuurin levitystä edelleen!