Foodinin herkut joulupöytään löydät laajasta myymäläverkostamme ympäri Suomen; hyvinvarustelluista S- ja K-ryhmän myymälöistä, Ruohonjuurista ja muista luomukaupoista.

Joulu on vuoden taianomaisinta aikaa. Tuikkivat jouluvalot koristavat ovien pieltä ja ikkunalautoja, ilmassa tuoksuu mausteet ja tuoreet leivonnaiset, ja kaikkialla tuntuu innostava odotus, kun lapset vilkuilevat ikkunoista toivoen näkevänsä edes vilauksen vikkeläjalkaisista tontuista.

Kun Foodinilla kirjoitetaan Korvatunturille, toivelistamme on täynnä mitä ihanampia ja herkullisimpia jouluherkkuja, jotka on valmistettu kestävästi ja rakkaudella. Hyvä jouluruoka tekee hyvää asiakkaille, ympäristölle sekä viljelijöille. Inspiroidu joulunajan herkutteluvinkeistämme ja antaudu kotoisten, pehmeiden makujen vietäväksi. On aika viettää riemukas ja luomu joulu!

VALMISTA VEGAANISTA JOULUPUUROA UUDELLA KOOKOSMAIDOLLA

Vegaaninen joulupuuro valmistuu yksinkertaisesti ja herkullisesti puuroriisistä ja luomulaatuisesta kookosmaidosta. Kookosmaito sopii erinomaisesti myös kaakaoon sekä jouluisen, suussasulavan suklaamoussen valmistamiseen. Ei ole yllätys, että pehmeä ja monikäyttöinen, kermainen kookosmaito löytyy yhä useamman asiakkaan jouluostoslistalta!

Luomulaatuinen kookosmaito on erittäin helppo käyttää. Maito on pakattu uudelleen suljettavaan TetraPak-purkkiin, jossa on sokeriruokokorkki. Ekologinen pakkaus pitää tuotteen hyvänä jääkaapissa, ja se on helppo lajitella kartonkikeräykseen korkkeineen. Voit siis käyttää kookosmaitoa leipomukseesi juuri sen verran, kuin tarvitset! 

NAUTISKELE RAAKASUKLAALLA

Täyteläinen, suussa sulava raakasuklaa on suorastaan joulunajan välttämättömyys! Sellaisenaan nautiskeltuna raakasuklaalevymme ovat täydellinen pari glögille, kaakaolle ja muille kuumille talvijuomille, ja ne soveltuvat hyvin myös jouluherkkujen leivontaan! Raakasuklaakuorrutetuista marjoista ja hedelmistä saa täydellisen koristeen kakkujen ja leivonnaisten päälle, ja ne sopivat myöhäisen jouluaattoillan nautiskeluhetkiin, kun lahjat on avattu ja koti loistaa kuusenkynttilöiden valossa.

LUOMU JOULU HERKUTELLA-HASSELPÄHKINÄ-SUKLAALEVITTEELLÄ

Uudet Herkutella-hasselpähkinä-raakasuklaalevitteet katoavat suihin aina sillä silmänräpäyksellä, kun saamme uuden erän valmiiksi! Tutun klassikkolevitteen tapaan Herkutella on ihanaa paahtoleivän päällä tai nokareena jäätelöannoksen loppusilauksena. Herkutellalla on mahdollista myös leipoa – tahmea ja täyteläinen mutakakku valmistuu vain kahdesta ainesosasta ja ilahduttaa taatusti joka ikistä suklaan ystävää. Tee joulunajan jälkiruokahetket itsellesi helpoksi monikäyttöisellä suklaalevitteellä! Löydät Herkutellasta sekä kookossokerilla makeutetun että erytritolilla makeutetun, sokeroimattoman version.

VALMISTA JOULUN HERKKURUOKIA LUOMU MAUSTEILLA

Joulu on mausteiden kulta-aikaa. Monelle asiakkaallemme mausteinen kanelin tuoksu, joka leijailee keittiöstä jouluaamuna, herättää muistoja lapsuuden jouluista. Ceyloninkanelin tuoksu onkin joulun taikaa aidoimmillaan, ja siksipä sitä eksyykin helposti joulupuuron ja glögin lisäksi kaakaon kermavaahdon ja jälkiruokaleivonnaisten päälle.

Myös vaniljalla on tärkeä rooli leivonnaisissa ja jouluisten makujen syventäjänä ja esiintuojana. Foodinin luomulaatuinen vaniljajauhe on sataprosenttista vaniljaa, etkä tarvitse sitä kuin ripauksen jouluisiin kuppikakkuihin – tai mihin ikinä keksitkään innostua sitä laittamaan!

TODELLINEN JOULUNAJAN KLASSIKKO: TAATELIT JA KUIVATUT HEDELMÄT

Kuivatut hedelmät ja taatelit ovat kuuluneet perinteikkääseen joulupöytään ympäri maailman jo monta sataa vuotta, eikä ihme – ne tuovat palasen kesän lämpöä ja valoa talvisen tuiskun keskelle. Koristele kakku aprikooseilla, tarjoile viikunoita piparien ja homejuuston kanssa, ja nautiskele pehmeän toffeisista lakritsitaateleista takkatulen lämmössä – tai tarjoa niitä vaikka vierailevalle Joulupukille!

Foodin toivottaa kaikille asiakkailleen iloista ja luomua joulua!

KOKEILE HERKULLISIA JOULURESEPTEJÄ:

KOKOA LUOMU JOULU HERKKUKORI VERKKOKAUPASSAMME:

1,99 
Lisää ostoskoriin
6,95 
Lisää ostoskoriin

Kaikki tuotteet

Vaniljajauhe, Luomu, 30g

21,95 
Lisää ostoskoriin
Varasto loppu

Kaikki tuotteet

Aprikoosi, luomu 180g

3,29 
-30%
2,06 
Lisää ostoskoriin
-30%
2,06 
Lisää ostoskoriin
Varasto loppu
2,95 
2,99 
Lisää ostoskoriin
2,99 
Lisää ostoskoriin
2,99 
Lisää ostoskoriin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista