Helppo arkiruoka valmistuu yksinkertaisista aineksista. Riittää, että varmistat, että lautaseltasi löytyy runsaasti värikkäitä kasviksia, kuitua, proteiinia sekä hitaita hiilihydraatteja, jotka auttavat jaksamaan. Helpon arkiruoan ei tarvitse olla yksipuolista tai valjun makuista – päinvastoin! Yksinkertaisilla mutta maukkailla ja ravinteikkailla raaka-aineilla saa ihmeitä aikaan, vaikka aikaa olisi yhtä vähän kuin ennenkin. Kun keittiöstä löytyy moniosaajia, parempien valintojen tekeminen on yksinkertaisempaa ja aterioiden suunnittelu mutkattomampaa. 

LISÄÄ OLIIVIÖLJYÄ… NO, AIVAN KAIKKEEN

Oliiviöljy on yksi monipuolisimmista raaka-aineista ja helpon arkiruoan pelastaja. Sellaisenaan se sopii salaattien ja juustojen kastikkeeksi sekä leivän päälle levitteeksi suolaripauksen kera. Sillä korvaat voin leivonnassa ja maustat paistetut kasvikset, riisin, linssit ja kvinoan. Oliiviöljy toimii myös erinomaisena helpon arkiruoan pohjana erilaisille kastikkeille, kuten vinaigrettelle ja pestolle. Miedoissa lämpötiloissa oliiviöljy sopii jopa paistamiseen. Foodinin luomulaatuinen oliiviöljy kylmäpuristetaan hellävaraisesti laadukkaista Koroneiki-oliiveista kreetalaisella perhetilalla. Öljyn maku on pehmeä, hedelmäinen ja korkean polyfenolipitoisuuden ansiosta kevyen pippurinen. Valikoimastamme löytyy sekä perinteinen oliiviöljy että suodattamaton versio, jossa on hieman oliivin hedelmälihaa. 

SALAATTISIEMENSEKOITUS JA RAVINTOHIIVAHIUTALEET UUDISTAVAT SALAATTIRUTIINIT

Ruoan päälle ripoteltavat lisukkeet eivät suinkaan rajoitu pelkkiin salaatinkastikkeisiin. Suolainen, aktivoitu salaattisiemensekoitus tuo makua ja monipuolisuutta yksinkertaiseenkin tuoresalaattiin. Aktivoinnin ansiosta cashewpähkinät sekä kurpitsan- ja auringonkukansiemenet vapauttavat ravinteensa paremmin kehon hyödynnettäväksi. Gojimarjoilla koristeltu kaunis sekoitus koristelee salaatin kuin salaatin, ja on herkullinen myös sellaisenaan naposteltavaksi ja välipalaksi. 

Ruokaisuutta salaatteihin tarjoaavat ravintohiivahiutaleet. Proteiini- ja kuitupitoiset hiutaleet muistuttavat koostumukseltaan ja maultaan kuin vegaanista parmesaania, ja ne sopivat salaattien lisäksi myös riisi- ja pastaruokiin. Ravintohiivahiutaleet sisältävät kuitua, proteiinia ja B-ryhmän vitamiineja, joten tavallisesta lounas-salaatista saa hiutaleilla hetkessä monipuolisen – helppo arkiruoka parhaimmillaan! 

HELPPOA ARKIRUOKAA MARJOILLA JA KOOKOSMANNALLA  

Pohjolan marjat -marjajauhe on yksinkertainen tapa lisätä pohjoisen marjoja osaksi helppoa arkiruokaa. Kylmäkuivattua marjajauhetta on helppo lisätä aamupuuron tai jogurtin sekaan, hyödyntää osana leivontaa ja sekoittaa osaksi jäätelöä ja smoothieta. Marjajauhe maistuu kaiken ikäisille, joten perheen pienemmätkin herkkusuut saavat helposti päivän marja-annoksen aamupuurossaan. 

Marjajauheen lisäksi kookos on hyvä valinta ruokailun monipuolistamiseen. Kookosmanna on kookoksen lastuista kivimyllyssä valmistettua ainutlaatuista kookossosetta, joka on koostumukseltaan kermaista ja maultaan trooppisen makeaa ja täyteläistä. Kookosmannasta on mahdollista valmistaa veden kanssa kookosmaitoa ja kookoskermaa, ja se on herkullista tuoreiden hedelmien ja marjojen päälle suoraan lusikoituna. Pehmeästä soseesta valmistuu hetkessä herkullisia ja täyteläisiä kastikkeita ja patoja, ja se sopii erinomaisesti kasvisten, kanan tai kalan pariksi. Helpon arkiruoan mahdollistava kookosmanna on erinomainen apuri niin suolaisessa ruoanlaitossa kuin makeassa leivonnassakin. 

Rakenna ravinteikas aamiainen Lisää avaimia energiseen arkeen

HELPPOA ARKIRUOKAA VERKKOKAUPASTAMME

Varasto loppu
14,95 
Varasto loppu
14,49 
16,95 
Lisää ostoskoriin

Erikoisjauhot ja -lisäkkeet

Ravintohiivahiutale + B12, 100g

5,95 
Lisää ostoskoriin

Kaikki tuotteet

Kookosmanna, luomu, 400ml

10,03 
Lisää ostoskoriin
Varasto loppu
51,30 

Leviteet & tahnat

Kookosmanna, luomu, 1L

20,10 
Lisää ostoskoriin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista