Pitkä pimeä talvi vaatii veronsa, ja kevään korvilla olo alkaa monilla olla nuutunut ja uupunut – kevätväsymys painaa päälle. Hyvät elämäntavat kuten terveellinen ravinto, reipas liikunta ja ystävien kanssa ajan viettäminen ovat helppoja tapoja ylläpitää arjen jaksamista, mutta joskus on hyvä ottaa avuksi myös virkeyttä ja elinvoimaa tukevia täsmäapuja, jotka puhdistavat elimistön hämähäkinseiteistä.
Keväällä rutiinien merkitys kasvaa, ja ensiarvoisen tärkeään rooliin nousee nesteytys. Luonto herää eloon, ja jotta elimistön luonnolliset virtaukset saadaan jälleen liikkeelle, mehulingot kannattaa kaivaa kaapin perältä. Tuotekehityksestämme vastaava pitkän linjan ravitsemusasiantuntija Jaakko Halmetoja suosittelee erityisesti selleriä, inkivääriä, sitruksia sekä vihermehuja monipuolisen makupaletin luomiseen.
KEVÄT ON VIHREÄN KULTAKAUTTA
Ihmiskunnan historiassa kevät on tunnettu villivihannesten kultakautena, jolloin tankataan keskimääräistä enemmän vihreää. Viherjauhe onkin todellinen kevätväsymys-taltuttaja, kun keho kaipaa vihreää ja kasviksia! Esimerkiksi nokkonen on suosittu kevätyrtti, ja sitä suositellaan nautittavan vaikkapa smoothiejuomissa tai teenä.
Viherjauheiden ja -mehujen nauttimisessa tärkeä elementti on tasapainon säilyttäminen. Kaikissa viherjauheissa, oli kyseessä sitten spiruliina, klorella tai vehnänoras, on omat painotuksensa, joten niitä tulisi nauttia mahdollisimman monipuolisesti ja kattavasti vaihtelemalla eri laatuja säännöllisesti. Helpoin tapa tasapainottaa eri vihreiden saantia on valita viherjauhesekoitus. Esimerkiksi Foodinin viherjauheessa yhdistyy kaikki klassiset viherjauheet, jonka vuoksi se on muodostunut monen vakiosuosikiksi.
Vihreää on helppo lisätä jokapäiväiseen arkeen. Viherjauhetta voi helposti nauttia smoothien mukana, ja esimerkiksi orasmehujauheet sekoittuvat veteen ilman paakkuja. Kaikkien viherjauheiden ja -mehujen nauttimisessa kitkeriä makuja voi taittaa sitruksilla, ja Halmetoja suositteleekin lorausta sitruunamehua vihermehujen joukkoon. Erityisesti aamurutiinien suosikiksi noussut sitruuna raikastaa ja virkistää kirpeydellään, mutta myös kookosvesi sopii erinomaisesti viherjauheen pariksi.
LÄMMITÄ KEHOASI MAUSTEILLA
Energian ja stimulaation toivossa kannattaa suunnata katse kohti maustehyllyä ja ottaa esiin kardemummaa, kurkumaa ja inkivääriä.
Tähän soveltuu erinomaisesti myös kaakao. Kaakaomassa ja suklaarouheet soveltuvat erinomaisesti kuohkeamman ja rasvaisemman lämmittävän kaakaojuoman valmistukseen, ja ne sopivat erinomaisesti kaveriksi alkukevään puuhasteluun puutarhassa ja muuhun ulkoiluun.
Mausteiden ja kaakaon lisäksi myös sienet maistuvat hyvältä keväisin. Halmetoja nostaa keskeisimmiksi pakurin ja cordycepsin.
KEVÄTVÄSYMYS: TAKLAUS-CHECKLIST
- Nesteytä kehoasi. Nauti sitruuna-, viher- ja inkiväärimehuja, ja kanna vesipulloa aina mukanasi.
- Fokusoi vihreään. Aloita päiväsi energisöivällä viherjauheella ja raikkaalla sitruksella.
- Maistele mausteita. Lisää ruokiin ja leivonnaisiin kardemummaa, kurkumaa ja inkivääriä. Makunystyrät kiittävät!
- Nauti aurinkoisista päivistä ulkoilemalla. Hengitä syvään keväistä ilmaa.
- Juo kaakaota. Valitse funktionaalinen kaakaojauhe, tai tee rasvaisempi herkkukaakao kaakaomassasta tai suklaarouheista.
- Pidä huolta ruokavaliostasi väsymyksen keskelläkin, ja valitse makeanhimon iskiessä raakasuklaata tai makeita kuivattuja marjoja, kuten toffeeta muistuttavaa mulperia.
- Monipuolista arkea sienillä, ja nauti esimerkiksi pakuria kahvissa tai tinktuurana.
- Kuuntele kehoasi ja nauti lisääntyvästä valosta ja pitenevistä päivistä ja heitä hyvästit kevätväsymykselle!