Tuntuuko, että energiatasot ovat normaalia matalammalla? Valon määrän vähentyminen saa usein olon väsyneemmäksi, jolloin sohvan nurkkaan käpertyminen suosikkisarjan parissa ulos lähtemisen sijaan voi tuntua houkuttelevammalta vaihtoehdolta.
Kun luonnonvalo alkaa loka-marraskuussa vähentymään, on syytä suunnata huomiota terveelliseen ja monipuoliseen ruokavalioon, riittävään uneen ja urheiluun, jotka tunnetusti ylläpitävät vireyttä ja auttavat jaksamaan läpi pimeän vuodenajan. Tuotekehityksestämme vastaava pitkän linjan ravitsemusasiantuntija Jaakko Halmetoja vinkkaa myös funktionaalisten eli terveysvaikutteisten tuotteiden kuten Flow-kahvin ja kehoa sisältäpäin lämmittävien maustekasvien sisällyttämistä ruokavalioon teräksisen immuniteetin, virtaavien ajatusten ja energisten syyspäivien täsmäavuksi.
Poimi alta meidän vinkit syysväsymyksen selättämiseen!
Huolehdi riittävästä ja laadukkaasta unesta
Unentarve vaihtelee yksilöllisesti, mutta tietyn tuntimäärän unta vuorokaudessa jokainen tarvitsee toimiakseen.
- Pyri ajoittamaan nukkumaan meneminen ja herääminen joka päivä samaan aikaan ja luovu torkuttamisesta.
- Luo aamuihin positiivinen rutiini, joka herättää mielen ja asettaa hyvän suunnan koko loppupäivälle. Nauti esimerkiksi heti herättyäsi lasillinen vettä johon on sekoitettu Aamu-jauhetta ja luomulaatuista sitruunamehua – tällä superdrinkillä päivä lähtee takuulla käyntiin!
- Vastaavasti lempeästi höyhensaarille ja syvään uneen johdattaa uniikki Ilta-jauhesekoitus, jossa tiivistyy kymmenen tarkoin valikoitua raaka-ainetta rentouttamaan illan viimeisiä hetkiä ja tukemaan tasapuolisesti unen eri vaiheita.
Nauti raikkaista ruskalenkeistä
Päivittäinen liikunta on hyvä tapa ylläpitää vireystilaa ja hallita stressiä.
- Raikas syysilma ja kauniin rusehtavat ulkoilumaastot lievittävät stressiä sekä nostattavat energiaa.
- Muista huolehtia riittävästä nesteytyksestä myös ilmojen viiletessä ja nauti raikas elektrolyyttijauheella rikastettu nesteytysjuoma ennen urheilua tai sen jälkeen. Kun nestetasapaino on kunnossa sekä ajatus että lenkkitossu kulkevat paremmin.
Syö hyvin ja herkuttele paremmin
Syysväsymykseen liittyy usein lisääntynyt ruokahalu ja erityisesti makean nälkä. Sen sijaan, että herkuilla saa nopeasti verensokerit nopeaan nousuun, ja – laskuun – kannattaa kiinnittää huomiota säännölliseen ruokailuun ja mahdollisimman tasaisena pysyvään verensokeriin, mikä auttaa väsymykseen.
- Suosi siis lautasellasi vitamiinipitoisia kasviksia ja marjoja, hyviä rasvoja sekä laadukasta proteiinia.
- Halmetoja vinkkaa myös monipuolistamaan ruokavaliota ja täydentämään syksyn sienisesonkia nauttimalla reishiä eli lakkakääpää kahvissa ja maustamalla ruokia kehoa sisältäpäin lämmittävillä maustekasveilla – inkiväärillä ja kurkumalla.
Herkuttelu kuuluu elämään ja välillä vastaan tulee tilanteita, kun mikään ei piristä kuten suklaa.
- Keittiönkaapissa onkin hyvä pitää näitä tilanteita varten esimerkiksi raakasuklaaherkkuja, jotka saavat makeutta matalan glykeemisen indeksin omaavasta kookossokerista, joka ei nosta tai laske verensokeria radikaalisti.
- Lisäksi kaakao on maailman antioksidanttirikkain hedelmä, joten tämän tuomia terveydelle edullisia ominaisuuksia vaalimme parhaiten olemalla käyttämättä korkeita lämpötiloja.