Kookos on vakiinnuttanut paikkansa myös suomalaisissa kotikeittiöissä. Yhtä suosituimmista kookostuotteista, kookosöljyä, käytetään leivonnassa ja paistamisessa, ja kookosvesikin on tullut monelle tutuksi. Kookostuotteiden joukosta löytyy myös hieman erilainen tuttavuus: monikäyttöinen kookosmanna!
Kookosmannan valmistus
Kookosmanna on kookoslastuista valmistettua sataprosenttista kookossosetta, joka on koostumukseltaan kermaista ja maultaan trooppisen makeaa ja täyteläistä. Valmistamme kookosmannan Vaajakosken tehtaallamme myllyssä, jossa kookosmassaa jauhetaan pehmeän koostumuksen aikaansaamiseksi. Kookosmannan täyteläinen koostumus syntyy valmistusmenetelmästä ja itse kookoksesta. Kookosmannaan ei lisätä vettä, eikä valmistuksessa käytetä lisä- tai säilöntäaineita. Valmistuksen aikana mannan lämpötila pidetään mahdollisimman matalana.
Monikäyttöinen kookosmanna ja suolainen ruoanlaitto
Kookosmanna sopii makean leivonnan lisäksi yllättävän moneen suolaiseen ruokaan. Pehmeän trooppinen kookoksen maku toimii erityisen hyvin mausteisissa kastikkeissa ja padoissa. Kokeile kookosmannaa esimerkiksi kasvisten tai kanan marinadiin, currykastikkeisiin sekä sose- ja kasviskeittoihin.
Kookoksen makeaa makua ei tarvitse suolaisessa ruoanlaitossa säikähtää: mausteisten ja suolaisten makujen rinnalla se tuo ruokaan täyteläistä kookoksen makua. Kookosmannasta syntyy myös kookosriisiä, kun sekoitat sitä kypsän basmatiriisin joukkoon.
Kookosmannasta saat myös suussasulavaa kookosriisiä, kun sekoitat sitä sellaisenaan kypsään, valutettuun ja huuhdeltuun basmatiriisiin.
Valmista kookosmannasta kookosmaitoa
Kookosmaito loppu? Kookosmanna pelastaa. Blendaa tehosekoittimessa 1,5 rkl kookosmannaa ja 3 dl viileää vettä tasaiseksi kookosmaidoksi. Voit myös sekoittaa ruokalusikallisen kookosmannaa suoraan lämpimän kastikkeen joukkoon.
Kookosmanna ja makea leivonta
Kookosmanna sopii mainiosti taikinoihin, täytteisiin ja kuorrutteisiin. Kookoksen luontainen makeus ja täyteläinen maku toimivat esimerkiksi leivonnaisissa, ja kookosmannasta saat herkullisen kuorrutteen sellaisenaan tai vaikkapa raakasuklaan kanssa. Kokeile sitä myös vegaaniseen jäätelöön tai lettujen päälle, jossa manna sulaa pehmeäksi kastikkeeksi.
Kookosmanna ja raakasuklaa ovat herkullinen pari myös itsetehtyjen suklaakonvehtien täytteenä. Kookosmanna toimii lisäksi raakapalloissa ja välipalapatukoissa sekä tuo kermaista koostumusta chiavanukkaisiin ja smoothieihin. Manna jähmettyy kylmässä, joten se kannattaa sekoittaa muiden ainesten joukkoon ennen kylmien tai pakastettujen marjojen ja hedelmien lisäämistä.
Kookosmannaa voi lusikoida myös puuron joukkoon tai kokeilla kuumiin juomiin, kuten kaakaoon ja kurkumalateen.





