Maailmaa koskettava koronaviruskriisi on hiljentänyt kadut kautta maailman, ja moni joutuu viettämään seuraavat viikot eristyksissä ulkomaailmasta. Tilanteeseen ei ole helppoja ratkaisuja, mutta yksinkertaisilla valinnoilla ja maltilla on mahdollista rauhoittaa tilannetta ja suojella niitä, jotka sitä eniten tarvitsevat.

MALTTIA JA TOIVOA KRIISIN KESKELLÄ

Omilla valinnoillamme voimme vaikuttaa vahvasti myös ympärillä olevien ihmisten hyvinvointiin. Läheisten ja kollegoiden terveyttä voi edistää ottamalla sopivasti fyysistä etäisyyttä, ja pitää erityistä huolta riskiryhmiin kuuluvista tarjoamalla apua esimerkiksi ruokaostoksissa. Jos pidämme huolta toisistamme, ei kukaan joudu kohtaamaan viruksen aiheuttamaa fyysistä ja henkistä kuormitusta yksin.

Voimattomuuden keskellä näkyy toki valoakin. NASA Earth Observatory raportoi jo helmikuussa ilmansaasteiden voimakkaasta vähenemisestä Kiinassa, ja nyt sama on tapahtunut Italiassa tiukkojen torjuntatoimien ansiosta.

VALINNOILLAMME ON NYT MERKITYSTÄ ENEMMÄN KUIN KOSKAAN

…myös ostoskoriemme suhteen. Tuemmeko juuri nyt kotimaisia yrityksiä? Minkälaisia arvoja haluamme tukea tilanteessa, jossa monilla on huoli huomisesta? Monelle pienelle ja keskisuurelle yritykselle jokainen tehty ostos on arvokas.

ME TUOMME RAVINNERIKASTA JA KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ TUKEVAA RUOKAA KOTIOVELLESI ASTI

Me Foodinilla tarjoamme sinulle laajan valikoiman pitkään säilyviä, ravinnerikkaita vaihtoehtoja, joista sinun on helppo valmistaa herkullista ja ravinteikasta ruokaa kotonasi. Toimitamme tilauksesi turvallisesti perille valitsemaasi noutopaikkaan tai kotiovellesi asti. Noudot varastoltamme ovat keskeytetty toistaiseksi viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Pähkinät ja siemenet tuovat monipuolisuutta ruoanlaittoon ja sopivat loistavasti myös välipalaksi sellaisenaan. Kokeile myös herkullisia pähkinä- ja siementahnojamme, tai valitse suussasulava tahini.

Linssit, kvinoa ja muut ravinteikkaat lisukkeemme ovat monipuolisten käyttömahdollisuuksiensa lisäksi kasviperäisen proteiinin ja ravintokuidun lähteitä.

Kotimaiset sienitinktuuramme tarjoavat tukea haasteille. Valitse vaikka viherjauhe ja acerola!

Raakasuklaamme ovat herkullista kotimaista käsityötä. Valikoimastamme löytyy tietenkin myös välipaloja, patukoita ja muita helppoja naposteltavia.

Toivotamme kaikille voimia ja energiaa tälle koettelevalle ajanjaksolle. Pidetään huolta toisistamme ja vaikutetaan valinnoillamme tulevaisuuteen!

LASSE JA MARIA JALKANEN

Kaikki tuotteet

Viherjauhe, luomu, 200g

19,90 
Lisää ostoskoriin

Kaikki tuotteet

Parapähkinä, luomu 200g

5,79 
Lisää ostoskoriin
-30%
2,23 
Lisää ostoskoriin
2,95 
Lisää ostoskoriin
Varasto loppu
4,69 

TOIMITUSVAIHTOEHDOT

Valitse näistä itsellesi sopivin!

  • Ilmainen toimitus Postin noutopaikkaan yli 69€ tilauksiin
  • Kotiin toimitus kello 8-16 välisenä aikana Postin Express-palvelulla 6,70€ (tarkempaa tuontiaikaa ei sovittavissa, paketti viedään lähimpään noutopaikkaan mikäli luovutus ei onnistu)
  • Kotiin toimitus Matkahuollon Jakopaketti-palvelulla 11,90€. Matkahuolto sopii toimitusajan asiakkaan kanssa.
  • Nouto tehtaalta toistaiseksi keskeytetty COVID-19 koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista