Suomen nopein Nooralotta Neziri lataa akkunsa hyvällä ravinnolla ja riittävällä levolla. Miten hän pitää huolta jaksamisestaan ja millaisia ruoka-aineita hänen kaapistaan löytyy? Kysyimme, miten ja millaisella ravinnolla Nooralotta saa energian riittämään rankkaan harjoitteluun ja aktiiviseen arkeen – näin hän vastasi:

MITEN SAAT ENERGIAN RIITTÄMÄÄN FYYSISEEN TYÖHÖN JA ARJEN JOKAISEEN PÄIVÄÄN?

Työni on hyvin fyysistä, mutta vaatii myös paljon henkistä energiaa. Siksi onkin tosi tärkeää, että muistan levätä tarpeeksi ja keskittyä positiivisiin asioihin. Myös ravinto on erittäin tärkeässä roolissa niin henkisen kuin fyysisenkin energian ylläpitämisessä. 

MILLAISIA AAMU- JA ILTARUTIINEJA SINULLA ON?

Aamulla herätessäni juon heti lasin vettä tai kookosvettä. Joskus lisään veden sekaan sitruunamehua. Olen jotenkin aamuisin todella janoinen, joten nesteytys on ensimmäinen juttu! Sitten kahvi keittymään ja aamupalan nauttiminen.

Päiväni päättyy myös hyvään hiilihydraattipitoiseen iltapalaan, sillä se auttaa minua nukkumaan paremmin. Olen huono nukkumaan ja olen saanut ns. unilääkäriltä ohjeen, että ilta kannattaa päättää hyvään ateriaan ja sen jälkeen tulisi mennä sänkyyn. Sitä olen noudattanut ja kokenut itselleni toimivaksi.

MILTÄ RUOKAKAAPPISI NÄYTTÄÄ? MITKÄ OVAT SEN VAKIOVARUSTEET, ENTÄ MITÄ SIELTÄ EI KOSKAAN LÖYDY?

Ruokakaapissani on aina kasviksia, pähkinöitä ja kananmunia! Niistä saa loihdittua aterian kuin aterian. Ruokakaapissani ei ole koskaan äyriäisiä tai katkarapuja, sillä en pidä lainkaan niiden mausta!

MITÄ SUPERFOODEJA KÄYTÄT JA MIKSI? MITEN HUOMAAT NIIDEN TOIMIVUUDEN?

Käytän superfoodeista muunmuassa macaa, spirulinaa sekä smoothiemixiä. Smoothiemix on todellä kätevä välipala. 

MITEN SEURAAT JAKSAMISTASI? MILLOIN HUOMAAT JOS JAKSAMINEN KÄRSII, JA MITEN TOIMIT SILLOIN?

Seuraan jaksamistani erityisesti yleisen vireystilan sekä unen perusteella. Yleensä, jos kulutus ja kiire alkaa olla liian kovaa, niin uni ja jaksaminen kärsii. Siihen pitää pystyä reagoimaan nopeasti, niin huono oravanpyörä ei pääse käyntiin. Hyvään uneen minulla auttaa muun muassa hyviä hiilihydraatteja sisältävä iltapala, kuten vaikka granolabar ja smoothiemix. Myös perinteinen kaurapuuro proteiinilisällä ja marjoilla on huippuvalinta!

Seuraa Nooralottaa Instagramissa Lue lisää vinkkejä energiseen arkeen Näin rakennat hyvän aamupalan Näin tuet proteiinin saantiasi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista