Mausteiden laaja kirjo mahdollistaa todelliset kulinaristiset taiat keittiössä kuin keittiössä. Tavallisista perusraaka-aineista on helppo luoda uusia reseptejä ja kokeilla uusia yhdistelmiä nimenomaan maustamisen avulla. Monet mausteet toimivat portaaleina muihin maailmoihin – rosmariinissa on häivähdys Välimerta, ja kurkumassa tuoksuu idän salaisuudet. 

MAUSTAMINEN – KEITTIÖN PERUSPILARIT

Kaiken ruoanlaiton ydin on suola, joka vahvistaa ja korostaa muita makuja. Himalajan kristallisuola on mineraalirikasta, minkä vuoksi se on usein tavallista pöytäsuolaa parempi vaihtoehto maustamiseen. Myös merisuola on hyvä valinta, joka sopii kristallisuolan tavoin kaikkeen ruoanlaittoon. Suolalla maustamisessa tulee muistaa kohtuus, sillä jo pieni määrä suolaa riittää tuomaan esiin makuja. Suola on välttämätön osa myös makeiden leivonnaisten valmistusta, sillä makeat maut ja mausteet korostuvat suolan avulla. Foodinin perustaja Maria Jalkanen suosii itse merisuolaa suolaisissa ruoissa ja kristallisuolaa makeissa keitoksissa.

Toinen keittiön peruspilari on pippuri. Pippuri on väkevä muttei tulinen mauste, ja toimii suolan tapaan muiden makujen korostajana ja esiintuojana. Suolan parina pippuri toimii oikeastaan kaikessa kasviksista lihaan ja kalaan, ja sitä voi yhdistää esimerkiksi kurkumaan.

ITÄMAISET IHANUUDET

Kurkuma on yksi itämaisen keittiön helmistä, jonka vahva mutta lempeä mausteisuus ihastuttaa monen tyyppisissä ruoissa. Kurkumaa käytetään useimmiten itämaisissa pata- ja kastikeruoissa, mutta se sopii erinomaisesti myös kasvisten maustamiseen. Kurkuma on suosittu mauste muun muassa ayurvedisessa kitcharissa, ja on erinomainen pari esimerkiksi perunan tai palkokasvien maustamisessa. 

Kurkuman kiistaton pari on juustokumina, joka sopii yhtä lailla itämaiseen ruoanlaittoon. Perinteisten pata- ja kastikeruokien lisäksi suolalla ja juustokuminalla maustetut vihreät pavut ja parsakaalit ovat ehdoton herkku, jota kannattaa kokeilla. Myös pinaatti sopii yhteen juustokuminan kanssa. 

Arvostettu madras curry on tavanomaista currya tulisempi. Se saa punertavan sävynsä chilistä, ja on klassinen itämainen mauste. Tuoreen korianterin ja esimerkiksi jogurtin parina madras curry tarjoaa todellisia makumatkoja Intiaan, varsinkin kun sen kuullottaa valkosipulin kanssa pannulla kastikkeiden ja patojen pohjana. 

Tulinen, vahva maustaminen muuntaa ruoan kuin ruoan hetkessä. Chili ja cayennepippuri vahvistavat toisiaan, mutta varsinkin cayennepippuria kannattaa käyttää maltilla. Ripaus chiliä täydentää kasvispaistokset ja munakkaat, ja cayennepippuri on erinomainen mauste, kun lohkoperunoille lähdetään valmistamaan marinadia. Chiliä ja cayennepippuria voi käyttää myös vaikkapa tomaattikastikkeissa, itämaisissa pataruoissa, grillauksessa ja muuten pehmeän makuisissa kalaruoissa.

MAUSTAMISEN KLASSIKOT EIVÄT VANHENE

Perinteiset yrttiset mausteet ovat suosittuja vuodesta toiseen, eivätkä makupaletit helposti kyllästy rosmariiniin, tilliin tai provencen yrtteihin. Varsinkin provencen yrtit -sekoitus on jokaisen keittiön pelastus, jolla maustaa niin kasvis-, kala- kuin liharuoatkin. Erityisen hyvin yrtit sopivat tomaattiin maustamiseen, josta voi valmistaa kastikkeita ja pataruokia, jotka virittävät kielen välimerellisiin tunnelmiin. Kalaan taas kannattaa kokeilla rosmariinia ja tilliä, ja lorauttaa päälle hieman sitruunamehua.

Yleisesti yrttejä kannattaa käyttää paistamisessa. Rosmariinia voi kuullottaa hetken pannulla öljyssä ennen lihan, kalan tai kasviksen lisäämistä tuomaan lisämakua ja täyteläisyyttä. Maustaminen on yksinkertainen ja helppo tapa tuoda makua yksinkertaisiinkin arkiresepteihin ja ruokiin. 

Tutustu Foodinin maustevalikoimaan Tutustu makeiden mausteiden käyttöön

TUTUSTU FOODININ MAUSTEVALIKOIMAAN

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista