Luonnossa vaeltamiseen ja patikointiin tarkoitetun trail mixin historia on pitkä. Jo sata vuotta sitten kirjoitetussa retkeilyoppaassa trail mix -konseptin kehittäjänäkin tunnettu Horace Kephart kirjoitti, että “muutama kourallinen hyviä pähkinöitä ja kuivattuja marjoja vievät retkeilijän pitkälle hänen vaeltaessaan polulla tai kadottaessaan sen”. Hyvän trail mixin ainekset koostuivat jo tuolloin rasvaisista pähkinöistä, monipuolisista marjoista ja hedelmistä sekä aavistuksesta suklaata. Trail mixejä suosittiin, sillä ne veivät vain vähän tilaa ja olivat kevyitä kantaa mukana.

Sadan vuoden jälkeen hyvät neuvot kantavat edelleen, ja trail mix on kiistatta yksi parhaista vaihtoehdoista retkeilyevääksi. Hyvä trail mix on monipuolinen, täyttävä ja tietenkin maistuva. Terveellisten valintojen ja nopeiden välipalojen tulisi olla helppoja, suuntasit sitten lenkkipolulle perheen kanssa tai opiskelemaan kirjastoon.

Foodin lähti rakentamaan omia trail mix -uutuuksiaan omien arvojensa pohjalta: niiden tuli olla niin monipuolisia kuin suinkin, ja tarjota vaeltajille, urheilijoille, opiskelijoille, tietotyöläisille ja puuhastelijoille tarvittavia työkaluja pitkiin päiviin. Laadukkaista raaka-aineista sekoituksiin valittiin ainoastaan parhaimmat. Se ei kuitenkaan vielä ihan riittänyt.

Aktivointi tarjosi mahdollisuuden viedä trail mixit uudelle tasolle. Aktivointi tarkoittaa pähkinöiden liotusta ja sen jälkeistä esi-idätystä eli kuivausta. Nimensä mukaisesti aktivointi “aktivoi”, eli moninkertaistaa pähkinän tai siemenen ravinteiden hyödynnettävyyden tekemällä niistä paremmin sulavia, ja tekee niistä mukavan rapsakoita. 

Foodin loi trail mixeistä kolme sekoitusta, jotta jokainen löytäisi juuri sen, mitä tarvitsee.

CHOCO LOVE

Aktivoitu manteli, aktivoitu cashew, inkivääri (inkivääri*, ruokosokeri*), mulperi*, banaani*, raakasuklaa* (kaakaopapu*, kookossokeri*, kaakaovoi*, Bacillus coagulans-maitohappobakteeri) merisuola

Aktivoidut cashew ja manteli tuovat ravinteikkuutta tähän ihastuttavaan trail mixiin. Herkut on kuorrutettu käsityönä Suomessa valmistetulla raakasuklaalla, jossa kaikki kaakaopavun hyvät ominaisuudet ovat tallella. Pehmeä banaani, makea mulperinmarja ja kipakka inkivääri luovat pähkinöiden kanssa koko perheelle sopivan sekoituksen, jota on vaikea vastustaa. 

Choco Love trail mix sopii myös herkutteluun, joten jos sataa kaatamalla, voit hylätä retkeilysuunnitelmasi, vetää viltit esiin ja käpertyä sohvalle perheen tai ystävien kanssa hyvän elokuvan äärelle. Hyviä ravinteita tarvitaan myös lepäillessä!

Nappaa Choco Love mukaasi

SMART MIX

Aktivoitu cashew, aktivoitu kurpitsansiemen, mango, goji, inka-marja, raakasuklaainkivääri (inkivääri*, ruokosokeri*), raakasuklaa (kaakaopapu*, kookossokeri*, kaakaovoi*, Bacillus coagulans-maitohappobakteeri)), merisuola.

Smart mix -sekoitukseen on valittu aktivoituja cashewpähkinöitä ja kurpitsansiemeniä, jotka ovat täynnä tyydyttymätöntä rasvaa ja ravinteita. Makeutta sekoitus saa mangosta ja gojimarjasta, ja vahvempia makuja tarjoaa inka-marja sekä raakasuklaalla kuorrutettu inkivääri.

Smart mixin voit pakata aina retkelle varuiksi mukaan – koskaan ei tiedä, milloin joku läheisistäsi keksii suunnistusleikin. Kallion huipulla on hyvä mutustaa ravitseva välipala samalla, kun pohtii, mistä seuraava rasti löytyy. Smart mix on loistava kaveri myös vaikkapa brainstormaus-sessioon työpaikalla tai ahkeraan opiskelupäivään kirjastossa. Jo herkullinen maku saattaa inspiroida ajattelemaan asioita laatikon ulkopuolelta!

Tartu Smart Mixiin

HIGH FIVE

Aktivoitu cashew, mulperi, goji, aktivoitu kurpitsansiemen, hapankirsikka, merisuola

High 5 trail mix kehottaa vetämään retkihynttyyt ylle ja painelemaan kohti metsäpolkuja. Aktivoidut cashewpähkinä ja kurpitsansiemen tarjoavat rutkasti puhtia, ja mulperimarja, gojimarja sekä hapankirsikka luovat makupaletin, josta tulee takuulla hyvälle mielelle. Harva asia on yhtä hyvä keholle ja mielelle, kun reippailu ja herkullinen välipala yhdessä rakkaiden kanssa. Jos retkiseurue on suuri, High 5 trail mixiä kannattaa ottaa mukaan useampi pussi – nämä herkut katoavat suuriin ja pieniin suihin silmänräpäyksessä.

Ota High Five matkallesi
Lue lisää aktivoinnista Aktivoi pähkinöitä ja siemeniä itse Jaakko Halmetojan yksinkertaisella ohjeella

kommentti “Aktivoitu trail mix – monipuolisempi evässekoitus

  1. Merja Ritaranta says:

    Hei! Tuleeko muitakin pähkinöitä aktivoituina? En koskaan jaksa liottaa pähkinöitäni, vaikka tiedän, että se olisi terveellisempää. Olisi mahtavaa saada valmiina! ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista