Anna sesongin kasvisten ja hedelmien johdattaa sinut herkulliselle makumatkalle! Täältä löydät inspiraatiota syksyn ruoanlaittoon – niin nopeiden arkiruokien valmistukseen kuin viikonlopun slow food –herkutteluun.  

Kotimaiset kasvikset, juurekset ja sienet syksyn tähtiraaka-aineina

Syksyn tullen kannattaa suosia kotimaista pinaattia ja munakoisoa sekä kaaleja, kuten ruusukaalia, lehtikaalia ja kiinankaalia. Juureksista suosikiksi nousee ravitseva punajuuri, joka ihastuttaa salaatissa, keitossa sekä pastakastikkeessa. Kotimaisista ruokasienistä kuten kantarelleista, suppilovahveroista ja tateista loihdit herkullisen risoton tai suolaisen piirakan.  

Nappaa tästä runsaasti sesongin kasviksia ja juureksia sisältävät reseptivinkit:  

Pinaattiriisi >

Tiestitkö, että pinaatti sopii mainiosti risottoon? Pinaatti yhdessä sipulien sekä Foodin punaisen ja mustan riisisekoituksen kanssa hautuu meheväksi ja terveelliseksi risotoksi. Risotto on maittava pääruoka fetan kanssa, ja maistuu myös aterian lisukkeena.  

Munakoisopasta eli pasta alla norma >

Nopea arkiruoka syntyy kotimaisesta pehmeäksi paahdetusta Foodin oreganolla maustetusta munakoisosta sekä tomaattikastikkeesta. Viimeistele pasta-annos Foodin Paramesanilla. 

Kasvismoussaka >

Viikonlopun ruoanlaittoon suosittelemme klassisen kreikkalaisen moussakan kasvisversiota, jossa proteiininlähteenä maistuu Foodin vihreät linssit. Kotimainen munakoiso imee upeasti tomaatti-linssikastikkeen makua, ja hautuu uunissa suussasulavan pehmeäksi. 

Syksyn vihreä bowl >

Syksyllä kulho täytetään kaalilla! Uunissa paahdettu ruusukaali Foodin Paramesanilla maustettuna hurmaa myös ruusukaaliin epäilevästi suhtautuvat ruokailijat. Kotimainen lehtikaali pehmenee helpolla oliiviöljy-sitruunamehu käsittelyllä. Kaalien kanssa yhteen sopii yrteillä maustettu Foodin hirssi ja vihreät linssit.  

Maailman parhaimmat lehtikaalisipsit >

Kotimainen lehtikaali maistuu kulhoruoan lisäksi sipseiksi paahdettuna! Ei uskoisi, että näin ravintorikkaasta kasviksesta saa valmistettua 15 minuutissa rouskuvat ja koukuttavat naposteltavat. Makua sipseihin tuo Foodin ravintohiivahiutaleet.  

Panzanella paahdetuilla juureksilla >

Jos kaapista löytyy jo kuivahtanutta leipää sekä juureksia, kannattaa ainekset hyödyntää runsaaseen panzanella -leipäsalaattiin. Tähän salaattiin sopivat mainiosti kotimainen punajuuri, raitajuuri sekä keltajuuri.  

Punajuuripasta > 

Punajuuri loistaa myös helpon syksyisen pastakastikkeen pääraaka-aineena. Raastettu punajuuri pehmenee Foodin luomukookosmaidossa täyteläiseksi kastikkeeksi. 

Punajuurikeitto >

Punajuuri ja kookosmaito tähdittävät myös lämmittävää kermaista keittoa, jonka kylkeen voi leipoa helpot luontaisesti gluteenittomat sämpylät. 

SIENIRISOTTO > 

Pinaattiriisin tapaan sienirisotto valmistetaan Foodin punaisen ja mustan riisin sekoituksesta. Risottoon käyvät mitkä tahansa syksyn ruokasienet, kuten kantarellit, suppilovahverot tai tatit. Suosittelemme maustamaan risoton Foodin Paramesan –raasteella, joka korvaa mainiosti maitopohjaisen parmesanjuuston.  

SIENIPIIRAKKA >

Kullankeltaiset kantarellit tai suppilovahverot sopivat tähän luontaisesti gluteenittomaan piirakkaan, jota maustaa Foodin rosmariini.  

Syksyn herkut omenasta ja puolukasta 

OMENAPIIRAKKA >

Kotimaiset omenat loistavat mehevässä luontaisesti gluteenittomassa ja vegaanisessa omenapiirakassa. Omenaiset herkut maustaa Foodin Ceylonin kaneli sekä kardemumma. Myös Foodin Chai-maustetta kannattaa testata omenoiden kanssa. 

OMENAINEN AMARANTTIPUURO >

Oletko testannut luontaisesti gluteenitonta amaranttia? Foodin amaranttihiutaleista keität pehmeää puuroa, joka syksyllä maustetaan kotimaisista pannulla paahdetuilla ja Foodin Ceylon kanelilla maustetuilla omenanpaloilla. 

OMENA PANNUKAKUT >

Viikonloppubrunssille ehdotamme meheviä omenapannukakkuja, jotka saavat lisäravitsevuutta Foodin chiansiemenistä. 

PUOLUKKAKAKKU >

Puolukkametsälle ja sen jälkeen leipomaan! Syksyisen mausteinen vegaaninen puolukkakakku maistuu ihanasti kinuskilta.  

SYksyn uutuustuotteita

-20%
(3) Original price was: 24,95 €.Current price is: 19,95 €.
(12) 2,95 
(3) 2,99 
(4) 2,99 
-6%
Original price was: 14,85 €.Current price is: 13,95 €.
-6%
(1) Original price was: 14,85 €.Current price is: 13,95 €.
-6%
(2) Original price was: 14,85 €.Current price is: 13,95 €.
(1) 0,99 
(3) 0,99 
(2) 0,99 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista