Ihanan sitruunainen ja samalla kermaisen täyteläinen Foodinin kookosmaidon ansiosta! Tämä pasta on kaikessa yksinkertaisuudessaan superherkullinen pääruoka pääsiäisen juhlapöytään. Voit tehdä sitruunapastasta linnunpesiä ja täyttää ne salaatista ylijääneillä paahdetuilla parsoilla ja lisäksi herneillä.

AINESOSAT

4 annosta

Pastaa neljälle
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl Foodinin Extraneitsyt oliiviöljyä
0,75 dl Foodinin sitruunamehua tai Foodinin sitruuna-inkiväärimehua
2,5 dl Foodinin kookosmaitoa
1 dl Foodinin Paramesania
Lisää tarvittaessa noin ½ tl Foodinin hieno Himalajan kristallisuolaa

Lisäksi: paahdettua parsaa pilkottuna (voit käyttää salaatista jäljelle jääneitä parsoja tähän), pakasteherneitä sulatettuna ja tuoretta timjamia

VALMISTUSOHJE

Keitä pasta ohjeen mukaan suolatussa vedessä.

Pilko sipuli ja valkosipulinkynnet ja kuullota niitä pannulla muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon sitruunamehu ja anna hautua minuutin verran keskilämmöllä. Kaada joukkoon Foodinin kookosmaito, parmesan (joko raastettu tai itsetehty pähkinäparmesan) ja suola. Sekoita, anna kiehahtaa ja lisää joukkoon keitetty pasta.

Tarjoilua varten pilko paahdetut parsat ja ota esille herneet sekä tuore timjami. Muotoile pastasta linnunpesiä ja täytä ne vihreillä kasviksilla. Ripottele vielä päälle timjamia.

POIMI AINEKSET SUORAAN VERKKOKAUPASTAMME

Varasto loppu
(6) 14,49 
Varasto loppu
(1) 3,29 
-21%
(4) Original price was: 1,89 €.Current price is: 1,49 €.
(21) 1,99 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista