Meitä Foodinlaisia on tällä hetkellä jo yli 60. Jokaisen rooli on yhtä tärkeä ja intohimomme näkyy tuotteidemme lisäksi myös kulttuurissamme ja tavassamme työskennellä. Olemme yhtä suurta perhettä, jolla on yhteinen tavoite ja tahtotila.

Ystävänpäivän kunniaksi teimme Vaajakosken tehtaallamme kierroksen ja kysyimme: Mitä ystävyys merkitsee sinulle työpaikalla? Kysymys pysäytti, sai kyyneleet kohoamaan ja ennen kaikkea toi esille sen, miten huikea ja lämminsydäminen tiimi meillä on kasassa!

Arto Aarrelampi

Arto aarrelampi

“Ystävyys merkitsee minulle paljon. Ystävät tuovat töihin rutiinia ja auttavat ylläpitämään jokapäiväistä tekemistä – ainakin itselläni koko toiminta putoaisi ilman ystäviä. Suurin osa päivästä vietetään täällä Vaajakosken tehtaalla ja täältä ne ystävät löytyvät. Olisi vaikeaa kuvitella, että jaksaisi ilman ystäviä, jotka tuovat virtaa akkuun. Lisättäköön myös, että huumoria meillä riittää, vaikkakin huonoa se välillä on. Huono huumori on kuitenkin parempaa kun ei huumoria ollenkaan.”

Emilia ja Katri

EMILIA NISLIN & katri ollila

”Ystävyys merkitsee minulle aitoa läsnäoloa ja vuorovaikutusta sekä sitä, että on yhdessä hauskaa. Katrissa on paljon hyviä asioita: hän on raudankova ammattilainen ja helposti lähestyttävä sekä valloittava persoona”, Emilia Nislin vas.

”Ystävät tekevät monesti sen, että töihin on kiva tulla ja työkavereita on ihana nähdä. Se on myös luottamusta työkaveriin, siihen että teemme yhdessä töitä ja suunnittelemme sekä ideoimme yhdessä. Emilia on innostava ja positiivinen työkaveri, joka levittää hyvää energiaa ympärilleen. Ymmärrän miksi hän on niin hyvä työssään asiakaspalvelijana,” Katri Ollila oik.

Jouni Mantila

Jouni mantila

”Minulle ystävyys merkitsee töissä sitä, että otamme toisemme huomioon ja olemme toisillemme ystävällisiä. Olemme Foodinilla kaikki toistemme ystäviä, mikä näkyy siinä, että otamme toiset mukaan ja tottakai tuemme huonomman päivän sattuessa.”

Malla

Marjut Tenhunen

”Töihin on aina kiva tulla, sillä täällä on hyviä ja tärkeitä ystäviä. Olemme onnekkaita, että meillä on niin hyvä työporukka. Kaikki otetaan hyvin vastaan ja koen onnellisuutta siitä, että vaikka olemme kasvaneet ja tiimejä on useampia, niin olemme kaikki suurta perhettä.”

Vilma Suomala

vilma suomala

”Töissä ystävät lisäävät iloa ja työhyvinvointia. Kun aloitin Foodinilla minut otettiin hyvin vastaan, täällä jokainen saa olla oma itsensä. Meillä on hyvä yhteishenki ja matala hierarkia. Työkavereiden kanssa nauretaan ja itketään yhdessä.”

Haluatko liittyä Foodinin tiimiin ja rakentaa kanssamme parempaa ruokakulttuuria?

FOODINLAISTEN SUOSIKKEJA

Varasto loppu
2,99 

Kaikki tuotteet

Aamu-jauhesekoitus, 100g

12,95 
Lisää ostoskoriin
2,95 
Lisää ostoskoriin
Varasto loppu
19,95 
16,95 
Lisää ostoskoriin
9,95 
Lisää ostoskoriin
1,89 
Lisää ostoskoriin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista