Vinaigrette ja sen historia ulottuu pitkälle menneeseen. Sen yksinkertainen kaava on lumonnut salaatin ystäviä jo vuosisatojen ajan, ja siitä keksitään yhä uusia variaatioita. Paras vinaigrette valmistuu puhtaiden ja aitojen makujen pohjalta – kun resepti on yksinkertainen, raaka-aineiden tulee olla laadukkaita.
Raikas ja maukas sitruuna-inkivääri vinaigrette on täydellinen salaattikastike, joka muuttaa arkisen perussalaatinkin todelliseksi makuelämykseksi. Mausteinen inkivääri ja kirpsakka sitruuna luovat lyömättömän yhdistelmän, joka sopii yhteen sekä vahvojen että mietojen makujen kanssa. Raaka hunaja-inkivääri omenasiiderietikka tuo makuun syvyyttä, ja mausteet korostavat tätä ihanaa herkkupalettia. Mukaan kannattaa laittaa aavistuksellinen myös sokeria, esimerkiksi koivusokeria tai erytritolia, tuomaan makuja entistä paremmin esille.
Foodinin sitruuna-inkiväärimehu on luomulaatuista ja tuoreena kylmäpuristettua, mikä takaa, että maku on tuore, ja että kaikki sitruunan vitamiinit säilyvät kotikeittiöön asti. Tässä kotitekoisessa vinaigrettessä ei ole mitään säilöntä- tai lisäaineita. Komeuden kruunaa Foodinin ainutlaatuinen luomu oliiviöljy. Kokeile vinaigretteä ja ihastu!
AINESOSAT
1rkl Foodinin hunaja-inkivääri omenasiiderietikkaa
3 rkl Foodinin oliiviöljyä
1 rkl Foodinin sitruuna-inkiväärimehua
ripaus Foodinin mustapippuria
ripaus Foodinin merisuolaa
Pienenpieni hyppysellinen sokeria, esimerkiksi koivusokeria tai erytritolia
Jos olet suurempi etikan ystävä, voit myös käyttää suhteessa enemmän omenasiiderietikkaa.
ANNOS
Pieni pullollinen tai kulhollinen vinaigretteä
VALMISTUSAIKA
5 minuuttia
VALMISTA VINAIGRETTE NÄIN
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Vinaigrette on valmis! Lisää sitä niin perus- kuin monimutkaisempiinkin salaatteihin tuodaksesi pienen palan Etelä-Eurooppaa kotikeittiöösi. Kokeile rohkeasti uusia makuyhdistelmiä.
Foodinin luomulaatuisessa, Sisiliassa kasvatetussa sitruunamehussa voit maistaa eteläisen Italian auringonpaisteen. Messinan maakunnassa toiminut sitruunaviljelijöiden perhe on kasvattanut sitruunoita vuodesta 1890. Jokainen pullollinen sieltä kotoisin olevaa sitruunamehua on tulvillaan sitruunan aitoa, puhdasta makua. Sitruuna-inkiväärimehuumme on lisätty luomulaatuista, aitoa inkivääriä tuomaan mausteisuutta ja kipakkuutta.
Foodinin sitruunamehu valmistetaan kylmäpuristamalla tuoreita sitruunoita. Yhteen litraan mehua mahtuu jopa 32 luomusitruunaa. Sitruunat puristetaan tuoreena ja pastöroidaan nopeasti, jotta c-vitamiinipitoisuus säilyy mehussa. Sitruunamehumme ovat täysin säilöntä- ja lisäaineettomia.
Kokeile sitruunamehuamme myös muihin resepteihin! Lisää vinkkejä sitruuna- sekä sitruuna-inkiväärimehuun löydät blogistamme. Toivottavasti vinaigrette maistui.
Lue lisää sitruunamehun käyttötavoista Lue lisää Foodinin sitruunamehun viljelystä