Kotimainen Pohjolan pakuri -pakurirouhe on valmistettu pakurikäävästä. Pakurikääpä on lehtipuiden patogeeni, joka kasvaa pääasiassa sekä kuolleissa että elävissä koivuissa. Lisäksi kääpää tavataan jalavassa, pyökissä, valkopyökissä, saarnissa ja pihlajassa. Harvinaisempia isäntäpuita ovat raita- sekä harmaa- ja tervaleppä. Suomessa kääpiä on käytetty satoja vuosia mm. sytykkeinä, neulatyynyinä, väriaineiden lähteinä sekä ravintona. Pakuritee tunnettiin sotavuosina Suomessa yleisesti ”tikkateenä” tai ”pakkulateenä”, jota käytettiin sikurinjuuren ja voikukanjuuren tavoin kahvin korvikkeena. 

Pakuri on viimeisten vuosikymmenten aikana tehnyt paluun osaksi suomalaisia keittiöitä ja ruoanlaittoa, ja monelle pakuriteestä on muodostunut uusi suosikkijuoma aamiaishetkiin ja iltapäivän tunneille. Kotimainen Pohjolan pakuri -pakurirouhe on kätevä ja vaivaton tapa ottaa pakuri osaksi omaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota, ja sitä on mahdollista hyödyntää monipuolisesti niin juomien kuin ruokienkin valmistuksessa. Kokeile esimerkiksi herkullista aamusmoothieta tai täyteläistä sienikeittoa. Löydät reseptit tästä jutusta!

Rouheen koko on noin 2–3 mm. 

NÄIN KÄYTÄT: KOTIMAINEN POHJOLAN PAKURI

Lisää 1 rkl pakurirouhetta litraan vettä ja keitä vähintään 10 min. Voit halutessasi hauduttaa pakuriteetä jopa useita tunteja voimakkaamman värin ja maun aikaansaamiseksi.

Juo valmista teetä 1–4 kupillista päivässä tai käytä nestettä esimerkiksi smoothien tai pirtelön pohjana – näin suurempien käyttömäärien nauttiminen on yleensä helpointa.

Käytä pakuriteetä kahvin keittämiseen veden sijaan tai hyödynnä nestettä keittojen tai esimerkiksi riisin valmistamiseen.

Voit keittää samasta rouheesta teetä niin pitkään kun tummaa väriä irtoaa.

Voit hyödyntää pakuriteetä myös kylmänä. Viileä tee maistuu etenkin kesällä.

Voit halutessasi valmistaa pakurirouheesta alkoholiuutetta suhteella 1:2–1:5 ja käyttää valmista tinktuuraa 15–20 tippaa kolmesti päivässä. Käytä 40–60 % kirkasta alkoholia ja anna uuttua vähintään 2 viikon ajan. Vaihtoehtoisesti voit kokeilla Foodinin valmista pakuritinktuuraa >>

POHJOLAN PAKURI RESEPTEJÄ 

JAAKKO HALMETOJAN AAMUNAVAUS -SMOOTHIEJUOMA

 3 dl vahvaa pakuriteetä 

1 rkl jauhettua nokkosta

1/2 avocado

1/2 kurkku

1 pieni sitruuna

1 tl kotimaista hunajaa

1/2 tl raffinoimatonta merisuolaa

Sekoita ainekset blenderissä ja nauti!

JAAKKO HALMETOJAN KERMAINEN SIENIKEITTO

1 litraa keskivahvaa pakuriteetä 

250 g siitakesieniä

1 iso punasipuli

2 dl kermaa

4 rkl spelt-jauhoja tai lucuma-jauhetta

Ripaus mustapippuria ja laadukasta suolaa

Hienonna sienet ja sipuli. Paista niitä kattilan pohjalla voissa, kunnes sipuli on läpikuultavaa ja pehmeää. Ripottele päälle jauhot ja kuumenna hetken aikaa samalla sekoittaen. Vatkaa joukkoon pakuritee ja anna kiehua hiljalleen n. 10 min välillä pohjasta sekoitellen. Mausta ja lisää kerma.

HUOM! Pakuria ei saa käyttää samanaikaisesti antibioottien, penisiliinin tai suonensisäisen glukoosin kanssa. Kotimainen Pohjolan pakuri ei sovellu käytettäväksi sellaisenaan (ihmiseltä puuttuu kyky tuottaa kitinaasi-entsyymiä, minkä vuoksi ruoansulatuksemme ei sulata raa’an pakurin kovaa kitiinisolukkoa).

TUTUSTU PAKURITUOTTEISIIMME

Varasto loppu

Kaikki tuotteet

Pika-Pakuri, 40g

22,80 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista