Kevään ja kesän helpoin kakku syntyy yhdessä kulhossa ja hauskasti nurinpäin: kakun päälliset asetetaan kakkuvuokaan ensimmäisenä ja sitten vasta päälle kaadetaan taikina. Valkosuklaa Herkkuisalla maustettu vaniljavaahto on oiva kakun seuralainen!
AINEKSET
Keikauskakku 20 cm irtopohjavuokaan
2 rkl voita tai Foodin kookosöljyä
1 tölkki säilykepersikoita mehussa
2 rkl Foodin kookossokeria
2 dl Foodin mantelijauhoa
1,5 dl riisijauhoja tai gluteenittomia jauhoja
1 dl Foodin kookossokeria
ripaus Foodin suolaa
1 tl leivinjauhetta
½ tl Foodin vaniljajauhetta
2 kanamunaa
2 rkl sulaa Foodin kookosöljyä
1 dl Foodin kookosmaitoa
Herkkuisa-vaniljavaahto
1 prk kasvipohjaista kermavaahtoa
½ tl vaniljajauhetta
2–3 rkl Foodin Valkosuklaa Herkkuisaa
2 rkl kookosnektaria tai hunajaa
valmistus
Lämmitä uuni 175 asteeseen. Suojaa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Annostele voi vuoan pohjalle ja laita vuoka uuniin muutamaksi minuutiksi, kunnes voi on sulanut. Levitä voita myös vuoan reunoille.
Valuta persikat. Ripottele sokeri kakkuvuoan pohjalle. Levitä persikat kakkuvuoan pohjalle voin ja sokerin päälle.
Mittaa isoon kulhoon jauhot, sokeri, suola, leivinjauhe sekä vanilja ja sekoita. Lisää kananmunat, kookosöljy ja kookosmaito ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina vuokaan persikoiden päälle.
Kypsennä uunissa noin 45–50 minuuttia, kunnes kakku on saanut kauniin kullanruskean värin. Voit kokeilla kakun kypsyyttä cocktail-tikun avulla: kakku on kypsä, kun tikkuun ei tartu taikinaa. Anna kakun jäähtyä hetki ennen kumoamista.
Valmista sillä aikaa Herkkuisa-vaniljavaahto. Vatkaa kermavaahto kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vanilja, Herkkuisa-tahnaa ja kookosnektaria ja sekoita hyvin. Maista ja lisää Herkkuisaa tai makeutusta maun mukaan.
Tarjoa kakku Herkkuisa-vaniljavaahdon kera ja nauti! Valmis kakku säilyy jääkaapissa parin päivän ajan.


