Kasvisruokailun voi ajatella arjen seikkailuna, jossa raaka-aineet muutetaan yllättävään uuteen muotoon muutaman valmistusvaiheen avulla. Foodinin luomulaatuiset pähkinät ovat loistava esimerkki raaka-aineista, joista saa kätevästi loihdittua mitä monipuolisimpia lisukkeita arkiruokailuun. Ja sopivathan ne erinomaisesti myös kasvisruoan pääosaan, kuten kasvipohjaiseen ”jauhelihaan”.

Saksanpähkinöistä ”jauhelihaa”

Saksanpähkinöissä on runsaasti terveellisiä rasvoja (65 g/100 g), ja hyvä määrä proteiinia (15 g/100 g) sekä kuitua (16 g/100 g). Jos ”jauhelihaan” käyttäisi pelkkiä pähkinöitä, tulisi siitä todella tuhtia, joten pähkinät saavat kaverikseen tuoreita herkkusieniä.  

Viekö saksanpähkinä ”jauhelihan” valmistaminen enemmän aikaa kuin perinteisen jauhelihapaketin avaaminen ja paistaminen? Kyllä – se vaatii noin 10 minuuttia enemmän aikaa, sillä joudut itse murskaamaan pääraaka-aineet monitoimikoneella ennen paistamista. Mutta tämä pieni ylimääräinen vaihe on tärkeää virittäytymistä tulevaan ruokanautintoon kaikilla aisteilla. 

Pieneksi murskattuna ja saksanpähkinöiden kanssa paistettuna ja maustettuna, sienet piiloutuvat ”jauhelihan” joukkoon syviä umamisia aromeja lisäten. Tämä ”jauheliha” on ravitseva, maukas ja monikäyttöinen: voit käyttää sitä eri tavoin maustettuna wrappien välissä, taco-bowlissa tai vaikkapa perinteisessä bolognese-kastikkeessa 

Näiden ravitsevien kasvisruokien lisukkeiksi sopivat Foodinin luomupähkinöistä valmistetut kastikkeet sekä parissa minuutissa valmistuva vegaaninen parmesan.

Saksanpähkinä "jauheliha"

Cashewpähkinöistä kastiketta

Täyteläisen kermaista kastiketta saat, kun sekoitat ennalta liotettuja cashewpähkinöitä tehosekoittimella sileäksi. Cashewpähkinöiden ja muutenkin pähkinöiden liotusta suositellaan, sillä näin saat pähkinöistä vatsaystävällisempiä ja ravinteikkaampia. Pähkinöiden liotus on osa aktivointiprosessia, josta voit lukea lisää tästä blogikirjoituksesta. https://foodin.fi/blogi-aktivoi-pahkinat-ja-siemenet-itse/ 

Pähkinöiden liottaminen voi aluksi tuntua pitkältä ja aikaavievältä vaiheelta, mutta todellisuudessa se vaatii vain etukäteen suunnittelua ja vie aktiivista aikaa noin 5 minuuttia. Helpointa on laittaa pähkinät likoamaan yön yli. 

Jos kuitenkin liottaminen on unohtunut, ja haluat valmistaa kermaista cashewkastiketta, on mahdollista tehdä 15 minuutin pikaliotus. Pikaliotuksen ensisijaisena tavoitteena on pähkinöiden pehmeneminen; ravinteikkuutta lyhyt liotusaika ei lisää.  

Pikaliotuksen jälkeen pähkinät huuhdellaan hyvin ja blendataan veden ja mausteiden kanssa. Maustamalla kermaa eri tavoin, saat esimerkiksi sour cream -tyyppisen kastikkeen wrappien väliin ja taco bowliin tai neutraalin ruoka”kerman”. Cashewkastike säilyy jääkaapissa tiiviissä astiassa 4-5 päivää.  

Parapähkinöistä ”parmesania”

Pähkinäparmesan on mainio tapa tuoda juustomaista makua ruokiin ilman maitotuotteita. Pähkinäparmesaniin voit käyttää Foodinin parapähkinöiden sijaan myös cashewpähkinöitä tai auringonkukansiemeniä. 

Vegaanisen parmesanin tekemiseen menee vain pari minuuttia. Lisää pähkinät tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kulho-osaan ja surauta pähkinät Foodinin ravintohiivahiutaleiden ja suolan kanssa parmesan muruksi.  

Nauti pähkinäparmesania vegaanisen bolognesekastikkeen tai muiden pastojen tai keittojen ja salaattien päällä. 

Tutustu valikoimamme pähkinöihin

11,95 
Lisää ostoskoriin

Kaikki tuotteet

Parapähkinä, luomu 500g

13,49 
Lisää ostoskoriin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista