Musta riisi, Luomu 500g

4,79 

9,5 €/kg

Varastossa

MUSTA RIISI ON ESTEETTINEN JA PÄHKINÄINEN

Musta riisi on esteettinen, monipuolinen vaihtoehto ruoanlaittoon. Mustalla riisillä on herkullinen, hieman pähkinäinen ominaismaku. 

Musta riisimme on herkullinen ja näyttävä lisuke sellaisenaan esimerkiksi kasvisliemikuutiolla maustettuna tai muuten tavallisen riisin tavoin veteen keitettynä. Kokeile mustaa riisiä osana salaattia aurinkokuivatun tomaatin, oliivien, kevätsipulin tai minkä tahansa muun raikkaan ja maistuvan kasviksen tai vihreän kanssa. 

Kokeile myös herkullista ja vivahteikasta punaista riisiä.

VALMISTUS

Yksi osa mustaa riisiä, kaksi osaa vettä ja hieman suolaa. Lisää riisi kiehuvaan veteen, lisää suola ja anna kiehua hiljalleen n.40-60 minuuttia kannen alla.

Ei sisällä lisä- tai säilöntäaineita.

RESEPTEJÄ

Paistettu riisi, Soppa 365

FOODININ LISUKKEET VAILLA VERTAA

Foodinin monipuoliset lisukkeet tarjoavat maittavan lisän ruokapöytään sekä makunsa että kauniiden väriensä johdosta. Monikäyttöisyydensä vuoksi lisukkeemme mukautuvat monenlaisille aterioille ja maistuvat erinomaisesti koko perheelle. Lisukkeemme ovat erittäin riittoisia ja hyvin säilyviä, joten voi hyvin ostaa varalle kuivatarvikekaappiin.

Joko sinä olet tutustunut mm. kolmessa eri värissä löytyvään kvinoaan? Vaalea, musta ja punainen kvinoa ihastuttavat väreillään ja maullaan erilaisia reseptejä. Punaiset sekä vihreät linssit ovat hyvä proteiinin lähde ja helppoja käyttää. Valmistat niistä makoisat ateriat kädenkäänteessä, jopa alle puolessa tunnissa. Linssit ja kikherneet muuttuvat helposti padoiksi, pyöryköiksi ja kasvispihveiksi. Helposti sulavaa tattaria voi hyödyntää niin makeassa kuin suolaisessakin ruoanlaitossa. Vaihtelua ja silmänruokaa ruokapöytään saat yhdistelemällä ja maustamalla rohkeasti eri lisukkeitamme – kokeile ja ihastu!

Pakattu tehtaassa jossa käsitellään pähkinöitä (cashew-, para-, pekaani-, macadamia-, hassel- ja saksanpähkinöitä), manteleita, seesaminsiemeniä, maitoproteiinia ja gluteenitonta kauraa.

ALKUPERÄMAA/URSPRUNGSLAND

Thaimaa/Thailand

Sisältö/Innehål

Luomutuotettu musta riisi

Ravintosisältö/ Närigsinnehåll

Energia/ Energi: 1615 kJ / 386 kcal
Rasva/ Fett: 1,4 g
-josta tyydyttyneet/ varav mättat fett: 0 g
Hiilihydraatit/ Kolhydrates: 51 g
-joista sokereita/ varav sockerarter: 14 g
Ravintokuitu/ Kostbiber: 5 g
Proteiini/ Protein: 16 g
Suola/ Salt: <0.1 g

Pakkauskoko/Förpackning

600 g

3 arviota tuotteelle Musta riisi, Luomu 500g

  1. Riikka Matilainen (varmistettu kirjoittaja)

    Aromikas riisi valkoisen riisin tilalle. Erittäin herkullista! Maku ei kuitenkaan ole liian voimakas.

  2. Riikka Matilainen (varmistettu kirjoittaja)

    Erittäin aromikas vaihtoehto valkoisen riisin tilalle. Maku ei kuitenkaan ole liian voimakas.
    .

  3. Me (varmistettu kirjoittaja)

    Tosi hyvää. Itse en pidä tavallisesta riisistä paljon, mutta tämä maistu hyvin. Hieno aromikas maku joka ei peitä muiden ruokien makua.

Lisää arvio

Alhaisin 30 päivän hinta: 3,99 

Saattaisit pitää myös näistä

-27%
(4)Purchase & earn 9 pähkinää!Purchase & earn 12 pähkinää!Purchase & earn 12 pähkinää!Purchase & earn 14 pähkinää!Purchase & earn 13 pähkinää!Purchase & earn 14 pähkinää!Purchase & earn 13 pähkinää!Purchase & earn 16 pähkinää! Original price was: 32,85 €.Current price is: 24,00 €.
(11)Purchase & earn 1 pähkinä!Purchase & earn 2 pähkinää!Purchase & earn 1 pähkinä!Purchase & earn 2 pähkinää!Purchase & earn 2 pähkinää!Purchase & earn 2 pähkinää!Purchase & earn 2 pähkinää!Purchase & earn 2 pähkinää! 3,99 
(14)Purchase & earn 2 pähkinää!Purchase & earn 3 pähkinää!Purchase & earn 3 pähkinää!Purchase & earn 4 pähkinää!Purchase & earn 3 pähkinää!Purchase & earn 4 pähkinää!Purchase & earn 4 pähkinää!Purchase & earn 4 pähkinää! 6,95 
(5)Purchase & earn 1 pähkinä!Purchase & earn 1 pähkinä!Purchase & earn 1 pähkinä!Purchase & earn 1 pähkinä!Purchase & earn 1 pähkinä!Purchase & earn 1 pähkinä!Purchase & earn 1 pähkinä!Purchase & earn 2 pähkinää! 2,99 
-21%
(18)Purchase & earn 6 pähkinää!Purchase & earn 9 pähkinää!Purchase & earn 8 pähkinää!Purchase & earn 10 pähkinää!Purchase & earn 9 pähkinää!Purchase & earn 10 pähkinää!Purchase & earn 9 pähkinää!Purchase & earn 11 pähkinää! Original price was: 21,42 €.Current price is: 17,00 €.
-21%
(9)Purchase & earn 6 pähkinää!Purchase & earn 9 pähkinää!Purchase & earn 8 pähkinää!Purchase & earn 10 pähkinää!Purchase & earn 9 pähkinää!Purchase & earn 10 pähkinää!Purchase & earn 9 pähkinää!Purchase & earn 11 pähkinää! Original price was: 21,42 €.Current price is: 17,00 €.
-23%
(2)Purchase & earn 9 pähkinää!Purchase & earn 12 pähkinää!Purchase & earn 11 pähkinää!Purchase & earn 13 pähkinää!Purchase & earn 13 pähkinää!Purchase & earn 13 pähkinää!Purchase & earn 13 pähkinää!Purchase & earn 16 pähkinää! Original price was: 29,88 €.Current price is: 23,00 €.
(5)Purchase & earn 2 pähkinää!Purchase & earn 2 pähkinää!Purchase & earn 2 pähkinää!Purchase & earn 3 pähkinää!Purchase & earn 2 pähkinää!Purchase & earn 3 pähkinää!Purchase & earn 3 pähkinää!Purchase & earn 3 pähkinää! 5,29 
(4)Purchase & earn 2 pähkinää!Purchase & earn 2 pähkinää!Purchase & earn 2 pähkinää!Purchase & earn 3 pähkinää!Purchase & earn 2 pähkinää!Purchase & earn 3 pähkinää!Purchase & earn 3 pähkinää!Purchase & earn 3 pähkinää! 5,29 
-20%
Varasto loppu
(15)Purchase & earn 8 pähkinää!Purchase & earn 11 pähkinää!Purchase & earn 11 pähkinää!Purchase & earn 13 pähkinää!Purchase & earn 12 pähkinää!Purchase & earn 13 pähkinää!Purchase & earn 12 pähkinää!Purchase & earn 15 pähkinää! Original price was: 27,48 €.Current price is: 22,00 €.
(9)Purchase & earn 5 pähkinää!Purchase & earn 7 pähkinää!Purchase & earn 7 pähkinää!Purchase & earn 8 pähkinää!Purchase & earn 8 pähkinää!Purchase & earn 8 pähkinää!Purchase & earn 8 pähkinää!Purchase & earn 10 pähkinää! 14,95 
(12)Purchase & earn 2 pähkinää!Purchase & earn 3 pähkinää!Purchase & earn 3 pähkinää!Purchase & earn 4 pähkinää!Purchase & earn 3 pähkinää!Purchase & earn 4 pähkinää!Purchase & earn 4 pähkinää!Purchase & earn 4 pähkinää! 6,95 
(30)Purchase & earn 2 pähkinää!Purchase & earn 3 pähkinää!Purchase & earn 3 pähkinää!Purchase & earn 4 pähkinää!Purchase & earn 3 pähkinää!Purchase & earn 4 pähkinää!Purchase & earn 4 pähkinää!Purchase & earn 4 pähkinää! 6,95 

Puhtaat Jauhot Pussissa

Tuotteemme ovat huolellisuuden ja laadun valinnan tulos aina raaka-aineen alkulähteeltä tuotteen pakkaamiseen ja toimitukseen asti. Meille laatu tarkoittaa laajojen laatuanalyysien ja tuotannon kaikissa vaiheissa tapahtuvan seurannan lisäksi kokemuspohjaista ymmärrystä siitä, miten raaka-aineemme valmistetaan – aitoa yhteyttä ruoan alkuperään.

Selaa laatutodistuksia
kookosviljelijä kookostuotteet

UUTUUDET

Tutustu

edullisia hyvikkejä

Auta meitä vähentämään hävikkiä ja poimi ostoskoriisi täysin herkuttelukelpoisia hyvikkejä, joista kiittävät kukkaro ja luonto!

Tee löytöjä

ideoita arkiruokailuun

Selaa reseptejä

Parempaa ruokaa paremmalle huomiselle

Haluamme mahdollistaa parempien valintojen ruokakulttuuria ja tehdä asiat omalla tavallamme, paremmin. Tuotteemme valitsemalla voit olla varma, että nautit laadukkaista tuotteista, joiden kestävän kehityksen mukaisesta alkuperästä huolehdimme puolestasi. Valinnallasi tuet myös suomalaista työtä ja yrittäjyyttä sekä mahdollistat raaka-aineiden viljelijöille sekä heidän perheille paremman tulevaisuuden – ympäristömme hyvinvointia unohtamatta.

Tutustu tarinaamme

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista
musta riisi
Musta riisi, Luomu 500g

Varastossa