Kookossokeriviljelijän päivä alkaa tavanomaisimmin aamuviiden jälkeen, kun perheen isä herää ja kiipeää kookospuuhun keräämään yön aikana kukinnosta valuneen nesteen, kookoksenkukkanektarin. Suoraan kukinnosta nektari maistuu hieman makealta, ja muistuttaa tuoreena maultaan koivunmahlaa.

Ketterän keräyksen ja noin kymmenen kiivetyn kookospuun jälkeen nektarit tuodaan kotiin, jossa perheen äiti keittää ne kasaan kookossokeriksi. Keittämisen aikana emäntä varmistaa, että nektari pysyy laadukkaana eikä pala pohjaan, kuten usein kookossokerin valmistuksessa käy. Myös tämän vuoksi Foodinin kookossokeri on hieman tavanomaista vaaleampaa ja makeampaa, ja maku säilyy laadukkaana ja puhtaana, eikä muutu karamelliseksi.

Iltapäivällä on vuorossa kookossokeriviljelijän toinen nektarinkeräyskierros, jonka tuotokset keitetään kasaan. Lopulta koko perhe jauhaa yhdessä nektarin jauheeksi – kookoksenkukkasokeriksi. Tämän jälkeen kookossokeri pakataan puhdistusta ja kuivaamista varten, ja mahdolliset epäpuhtaudet seulotaan pois käsín. Käsittelyn jälkeen kookossokeri käy myös metallinpaljastimen läpi.

OLEMME YLPEITÄ YHTEISTYÖSTÄ PIENTEN PERHEVILJELIJÖIDEN KANSSA

Meille on tärkeää tietää, mistä raaka-aineemme tulevat ja ketkä niitä valmistavat. Korkealaatuinen kookossokerimme viljelllään Jaavan saarella Indonesiassa pienten viljelijäperheiden toimesta. Viljelijäyhteisö sijaitsee Itä-Jaavalla, josta on vain lyhyt matka paratiisisaarimaiselle Balille.

Me Foodinilla edesautamme uudenlaisen ruokakulttuurin syntymistä. Meille ei ole tärkeää ainoastaan tuotteen laatu, vaan koko ketju viljelijältä asiakkaan keittiöön. Haluamme vaikuttaa kokonaisvaltaisesti jokaiseen tuotantoketjun osasen laatuun. Meille on ensiarvoisen tärkeää, että saamme taattua viljelijöillemme paremman elämänlaadun takaamalla paremmat tulot ja osallistumalla heidän arkeensa. Hyvä ruoka tarkoittaa parempaa oloa niin viljelijöillemme, ympäristölle, asiakkaillemme kuin meille itsellemmekin. Jaavan perheviljelijät saavat valmistamastaan kookossokerista reilun korvauksen, jotta heidän lapsensa voivat käydä koulua je perheellä on mahdollisuus terveydenhuoltoon. Olemme kiitollisia, että olemme onnistuneet löytämään viljelijöitä, joilla ei ole ainoastaan osaamista kookossokerin valmistuksesta, vaan jotka suhtautuvat viljelyyn ja valmistukseen suurella sydämellä. Olemme ylpeitä siitä, että pystymme varmistamaan heidän elantonsa. 

JOKAINEN TUOTANTOKETJUSSA ON OSA FOODIN-PERHETTÄ

“Vierailut viljelijöiden luona ovat avanneet omaa ajatteluani onnellisuudesta ja asioista, joilla on todella merkitystä. Kookossokeriviljelijöiden yhteisö auttoi minua ymmärtämään pienten asioiden merkityksen. He iloitsivat yhdessä tekemisestä, yhteisistä hetkistä ja onnen ja ilon jakamisesta. “Kiireisessä länsimaalaisessa elämässä” helposti unohtaa niiden pienten yksinkertaisten asioiden merkityksellisyyden, ja tämä perhe sai minut ymmärtämään, että kaikki mitä tarvitsemme on jo ympärillämme”, Lasse Jalkanen kertoo matkastaan viljelijöiden luona.

Me Foodinilla haluamme olla yhtä perhettä niin keskenämme, asiakkaidemme kuin viljelijöidemmekin kanssa. Haluamme pitää koko perheestämme hyvää huolta ja pyrimme jatkuvasti tekemään sitä paremmin. Olemalla osa Foodinin perhettä olet osa myös viljelijöidemme perhettä, kuten tämän kookossokeriviljelijän perhettä, ja olet mukana luomassa uudenlaista ruokakulttuuria.

Tervetuloa mukaan yhteiselle matkalle!

KOOKOSSOKERIN JA MUUT KOOKOSTUOTTEET SAAT HELPOSTI MUKAASI VERKKOKAUPASTAMME

Kaikki tuotteet

Kookossokeri, luomu, 230g

2,59 
Lisää ostoskoriin
5,29 
Lisää ostoskoriin
2,29 
Lisää ostoskoriin
-15%
Varasto loppu

Kuivatut marjat & hedelmät

Kookoshiutale, luomu 200g

2,51 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista