Kollageeniproteiinipatukka on täällä – ainutlaatuinen uutuus vailla vertaansa! Foodinin suositut Granola barit saivat paljon toivotun sisartuoteryhmän täysin uudenlaisesta Kollageeniproteiinipatukasta.  

Kysymme jatkuvasti asiakkailtamme millaisia tuotteita valikoimaamme toivotaan. Yksi kevään 2019 suosituimpia toiveita oli proteiinipatukka. Samaan aikaan tuotannossamme jo kuhisi! Kehittelimme aivan uudenlaista proteiinipatukkaa. Ensisijainen tavoite oli luoda “Clean Label” -vaihtoehto eli tuote yksinkertaisella reseptiikalla ja koostuen vain aidoista luonnon raaka-aineista. Lisäksi halusimme tehdä aivan uudenlaisen ja uniikin tuotteen, sellaista jota ei vielä kauppojen hyllyltä löydy.

Kollageeni raaka-aineena on kaikkien huulilla ja “Clean Label” -proteiinipatukkaa on toivottu jo pitkään. Saatavilla kolme toinen toistaan herkullisempaa makua: manteli-merisuola, karamelli-kaneli ja inkivääri-lime.

MIKSI KOLLAGEENI?

Kollageenit ovat elimistömme yleisimpiä proteiineja, joita esiintyy erityisesti tukikudoksissa (mm. iho, luut, rustot, kynnet, jänteet). Kollageenia saadaan useista eri lähteistä (mm. kana, kala, nauta). Ikääntymisen myötä elimistön oma kollageenituotanto hidastuu ja loppuu vähitellen kokonaan, joka vaikuttaa ihon, hiusten sekä tukikudosten kuntoon.

Eri kollageenin muotoja on markkinoitu viime vuosikymmeninä enenevissä määrin kimmoisamman ihon sekä suoliston limakalvojen ihmeaineena. Viime vuosina kollageeni on noussut ympäri maailmaa yhdeksi puhutuimmista ja trendikkäimmistä terveysravinteista. 

Kollageeniproteiinipatukka

KOLLAGEENIPROTEIINIPATUKKA – RUNSAASTI UUDENLAISTA JA UNIIKKIA HYVÄÄ

  • Granolamainen koostumus – ei proteiinipatukoille tyypillistä sitkeyttä
  • Saksalaista erittäin laadukasta ja tutkittua Grass-fed kollageeniproteiinia
  • Yhdestä patukasta saat jopa 6,5-7,5g kollageenia, joka on suositeltavan päivittäisen kollageeniannoksen verran! Et siis välttämättä tarvitse erillistä kollageenivalmistetta
  • Jopa 3 miljardia Bacillus Coagulans-maitohappobakteeria, jotka tukevat suoliston hyvinvointia ja tehostavat kollageenin imeytymistä
  • Yksinkertainen “Clean label” -reseptiikka: vain aitoja luonnon raaka-aineita
  • Vähäsokerinen – sopii myös VHH- ja keto-ruokavalioita noudattaville
  • Gluteeniton, maidoton, sekä lisä-, säilöntä- ja makeutusaineeton
  • Suomen ensimmäinen kollageeniproteiinipatukka kotimaiselta brändiltä

KOLLAGEENIPROTEIINIPATUKAN JÄLLEENMYYJÄT

Patukoita myyvät verkkokauppamme lisäksi S- ja K-ryhmän päivittäistavarakaupat, Ruohonjuuri sekä hyvinvoinnin erikoisliikkeet ja verkkokaupat.

 

INKIVÄÄRI-LIME 50g

Rapean pähkinäinen koostumus saa kaivattua raikkautta superterveellisestä inkivääristä. Tunnet inkiväärin maun raikkaana potkuna ensimmäisestä haukusta lähtien. Loistava välipala pimeään vuodenaikaan!

Sisältö: cashew*, manteli*, kollageeni, kookosnektari*, riisimuro*, auringonkukansiemen*, inkivääri*, parapähkinä*, kuivattu lime*, Bacillus Coagulans-maitohappobakteeri *= luomu

Ravintosisältö 50g / 100g:
Energia:  860kJ/ 205,5kcal / 1720kJ/ 411kcal
Rasva: 12,5g / 25g
-josta tyydyttyneet: 1,9g / 3,8g
Hiilihydraatit: 11,3g / 22,6g
-joista sokereita: 5g / 10g
Proteiini: 12g / 24g
Suola: 13mg / 26mg

Kollageeniproteiinipatukka

KARAMELLI-KANELI 50g

Makean karamellinen ja rouhea patukka nauttii pekaanipähkinän ja kanelin pehmeästä syleilystä. 

Sisältö: auringonkukansiemen*, cashew*, kookosnektari*, pellavansiemen*, kollageeni, taateli*, riisimuro*, manteli*, pekaanipähkinä*, kaneli*, Bacillus Coagulans-maitohappobakteeri *=luomu

Ravintosisältö 50g / 100g:
Energia:  932 kJ/ 227,5kcal / 1864 kJ/ 455kcal
Rasva: 14,5g / 29g
-josta tyydyttyneet: 2,1g / 4,2g
Hiilihydraatit: 10g / 20g
-joista sokereita: 5,5g / 11g
Proteiini: 13g / 26g
Suola: 15mg/ 30mg

KOLLAGEENIPROTEIINIPATUKKA: KUITU JA PROBIOOTIT PARANTAVAT SUOLISTON HYVINVOINTIA

Uudet kollageeniproteiinipatukkamme sisältävät kollageenin lisäksi runsaasti pähkinöiden ja siementen tehoaineita: kuitua, E-vitamiinia sekä kivennäis- ja hivenaineita. Lisäksi ne sisältävät runsaan määrän Bacillus Coagulans -probiootteja, jotka tukevat suoliston hyvinvointia ja tehostavat proteiinin imeytymistä.

Makeutusaineena on käytetty kookossokeria, jota on kehuttu maailman ekologisimmaksi makeuttajaksi. Kookossokerimme on tuotettu eettisesti ja kestävän kehityksen mukaisesti. Kookospalmusokerin glykeeminen indeksi on erittäin alhainen (GI 35).

LUONNOLLINEN, GLUTEENITON, MAIDOTON JA LISÄAINEETON VAIHTOEHTO HELPOMMAN ARJEN TUEKSI

Kollageniproteiinipatukan sisältö koostuu ainoastaan luonnollisista, yksinkertaisista, helposti ymmärrettävistä raaka-aineista. Lisäksi ne ovat täysin gluteenittomia, maidottomia ja lisäaineettomia. 

Suosittelemme tuotetta tarjoamaan helppoa, käytännöllistä ja ravitsevaa välipalaa arjen tueksi. Parhaimman tuen patukoista saavat esimerkiksi aktiiviliikkujat ja urheilijat, jotka haluavat tarjota ravinteita tavallista kovemmalla kuormituksella oleville tukikudoksilleen sekä hyvinvoinnista.

Kollageeniproteiinipatukka soveltuu loistavasti myös kauneudestaan ja hyvinvoinnistaan kiinnostuneille, jotka pyrkivät tukemaan ravitsemuksella sekä ulkoista (iho, kynnet, hiukset) että sisäistä kauneuttaan (suolisto).

ONKO KOLLAGEENIPROTEIINIPATUKKA HYVÄ VÄLIPALA, EVELIINA TISTELGREN?

“Näistä kolmesta lemppariksi nousi ehdottomasti Almond Sea Salt, jossa on ihanaa tummaasuklaata granolapatukan ympärillä – nams! Mutta myös kaksi muuta makua on kyllä ihan herkkua, maut kuitenkin luonnollisia ja raikkaita. Tykkään itse granolasta, joten tuo granolamainen koostumus ja ”sattumat” ovat erittäin tervetulleita.”

Lue mitä mieltä aktiivisen elämän sankaritar Eveliina Tistelgren on uusista proteiinipatukoista ja millaisiin tilanteisiin hän suosittelee patukoita?

Tästä pääset postaukseen >>

Eveliina Tistelgrenin välipalasuositukset

6 thoughts on “Kollageeniproteiinipatukka – ensimmäinen laatuaan

  1. Tanja says:

    Ostin kokeilumielellä inkivääri- lime kollageeniproteiinipatukan. Ihastuin täysin. Ihana koostumus ja maku. Suosin usein lisäaineettomia ja ekologisia tuotteita ja tästä tuli uusi lemppari. Keski- ikää lähestyvälle täydellinen tuote. Hoitaa samalla ihoa ja niveliä. Tällaisia tuotteita lisää. Harmi, että ovat loppu verkkokaupassa.

  2. Tarja says:

    Vau…en muista koska olisi kylmäväreet tulleet siksi,että jokin maistuu niin hyvältä. Tänään kävi niin kun Ruohonjuuressa nappasin mukaan ostoksiin teidän karamelli-kaneli kollageeniproteiinipatukan. Miten voikin maistua niin hyvältä, olla niin ravintorikas ja monipuolinen. Rakenne oli just sopivan nihkeän sitkeähkö. Huomenna täytyy hakea työmatkalla lisää neljä patukkaa ja tarjota työkavereille sama mahtava makukokemus. Onnea vaan, olette onnistuneet enemmän kuin hyvin.

  3. Harri Kallioniemi says:

    Ostin ensimmäistä kertaa kyseistä tuotetta ja ihastuin sen makuun täysin. Hyvin raikas ja miellyttävä koostumus. Pitääkin lähteä kauppaan ostamaan lisää kyseistä tuotetta!!!!! Suosittelen kaikille jotka hieman epäröivät, niin älkää epäröikö vaan ostakaa ja ihastukaa tuotteeseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *