Vuoden 2020 alkaessa Foodin lähti innolla kohti uutta vuosikymmentä. Tunsimme, että vuosi 2020 tulisi olemaan mullistavauuden tehtaan rakennusprojekti oli hyvässä vauhdissa, ja tiesimme pääsevämme muuttamaan syksyllä uusiin tiloihin. Odotimme innokkaana matkoja tuotteiden alkulähteille sekä inspiroiville, uusia tuulia lupaileville messuille 

KORONA-AJAN TUOMAT MUUTOKSET

Sitten iski korona. Foodinille aika oli stressintäyteistä ja epävarmaa, ja hetkeksi meidät valtasi riittämättömyyden tunne. 

“Kun media alkoi kertomaan lomautuksista ja irtisanomisista, päällimmäisenä mielessäni painoi se, selviääkö Foodinvoimmeko edelleen tarjota henkilöstöllemme työtä, ja säilyykö toimintamme entisellään”, Maria Jalkanen kertoo 

Foodin panosti toimenpiteisiin, joiden avulla toiminta pystyttiin pitämään entisellään. Tuotannossa siirryttiin kahteen vuoroon, ja työntekijöille tarjottiin hanskat ja maskit. Lasse Jalkanen, Foodinin toimitusjohtaja ja perustaja, keräsi ja tilasi kaikki mahdolliset hyödylliset vitamiinit ja lisäravinteet työntekijöiden käyttöön. Periaatteena oli, ettei ketään irtisanota tai lomauteta – koronan globaalien vaikutuksien vuoksi myös raaka-aineiden saatavuudessa oli paikoitellen ongelmia, joten Foodin päätti ottaa varastoon isompia eriä työstettäväksi.  

Koronan jyllätessä Foodin pohti parhaita tapoja auttaa asiakkaita arjessa. Panostimme keväällä nopeaan toimitukseen suoraan asiakkaidemme kotioville, ja korostimme kotona pysymisen tärkeyttä Kokkaa kotona –kampanjalla, jossa inspiroimme ihmisiä kokkaamaan herkkuja omissa kotikeittiöissään.  

Halusimme kuitenkin tehdä enemmän. Mielestämme pienet teot ovat suuria, ja jokainen voi tehdä jotain auttaakseen heikommassa asemassa olevia. Kevään 5000x Vähän parempi mieli –kampanjassa tuhannet lahjoitussuklaat lähtivät vähävaraisille perheille, pienyrittäjille, hoitohenkilökunnalle sekä palvelutaloihin.  

KESKI-SUOMEN NUORET YRITTÄJÄT

Toukokuussa saimme kunnian tulla valituksi Keski-Suomen Nuoriksi Yrittäjiksi 2020. Erityisesti tällaisena poikkeusvuonna tunnustus tuntui erityisen hyvältä.  

“OLIMME PUULLA PÄÄHÄN LYÖTYJÄ” – Maria Jalkanen, Keskisuomalainen 2020 

KESÄLLÄ KEHITIMME KOTIMAISTA YHTEISTYÖTÄ

Heinäkuussa Tulevaisuuden ruokaa omasta maasta –kampanjamme polkaistiin käyntiin, tavoitteenamme kehittää uusia tuotteita kotimaisten raaka-aineiden avulla. Saimme paljon yhteydenottoja erilaisilta suomalaisilta viljelijöiltä ja metsänomistajilta, ja kehitystyö tulee jatkumaan vielä pitkälle tulevaisuuteen. Tästä hankkeesta tulette vielä kuulemaan lisää!  

ruokaa omasta maasta niitty

UUSI TEHDAS, UUDET KUVIOT

Syksy alkoi kiireisissä tunnelmissa, kun uuden tehtaan valmistumispäivämäärä lyötiin lukkoon ja muuttoa lähdettiin toteuttamaan. Olemme uudella tehtaallamme panostaneet kestäviin energiaratkaisuihin, kuten tuotannon energiatarpeen kattavaan aurinkovoimalaan katollamme sekä maalämpöön, maaviilennykseen ja hukkalämmön talteenottojärjestelmään. Teknisten ominaisuuksien lisäksi panostimme myös viihtyvyyteen – sisätiloissa on käytetty luonnonmateriaaleja, ja värilämpösäädeltävä valaistus auttaa henkilöstöä jaksamaan varsinkin pimeiden kuukausien aikana. Olemme ostaneet kalusteita käytettynä, valinneet kotimaisia ja paikallisia tuottajia – esimerkiksi pöytiä on ollut rakentamassa jyväskyläläiset puusepät.  

“Vaikka tehtaasta tuli iso, emme osanneet arvioida kasvua riittävästi”, Lasse Jalkanen Talouselämä 2020 

 Muutto uudelle tehtaalle sijoittui syyskuun loppuun. Urakka oli odotettua suurempi rutistus, minkä vuoksi kärsimme pitkin syksyä toimitusvaikeuksista ja tuotannon puutteista. Selvisimme vaikeuksista uskomattoman tiimimme sekä rakkaiden asiakkaidemme kärsivällisyyden ansiosta. 

TUNNUSTUKSIA JA YHTEISTYÖTÄ

Ravitsemuksellinen epä-tasaarvo on todellinen ongelma myös Suomessa. Yhteistyö Vennerin ainutlaatuisen ruoka-apukonseptin kanssa tarjosi meille mahdollisuuden auttaa myös vähävaraisimpia perheitä syömään ravitsevasti ja monipuolisesti, ja ruokakasseihin päätyi niin kvinoaa, linssejä kuin pähkinöitäkin.  

Lokakuussa pääsimme kisaamaan valtakunnallisen Vuoden Nuori Yrittäjä 2020 –kilpailun finaaliin, jossa sijoituimme toiseksi kahden kovan kilpakumppanin väliin. Kaiken kaikkiaan Suomen Yrittäjien tunnustukset tänä epävarmana vuonna ovat olleet hienoja, inspiroivia hetkiä, joista olemme erittäin kiitollisia  

TULEVAISUUDENNÄKYMIÄ

Saimme 2020 aikana laajennettua jakeluverkostoamme, ja esimerkiksi supersuosittua lakritsitaatelia saa nyt ruokakaupoista ympäri Suomen. Tuotteidemme saatavuus laajenee koko ajan, ja tavoitteemme onkin saada paremmat vaihtoehdot lähemmäksi kaikkia suomalaisia. 

Loppuvuodesta Talouselämä nosti Foodinin yhdeksi mielenkiintoisimmista kasvuyrityksistä Suomessa 2020.  Vuoden 2021 aikana koronatilanne tulee edelleenkin luomaan epävarmuutta etenkin matkustamisen suhteen, joten jää nähtäväksi, pääsemmekö vielä tänäkään vuonna tapaamaan viljelijöitä. Onneksemme tiivis kumppanuus ja aiemmin rakennettu vakaa perustus yhteistyölle auttaa meidät epävarmojenkin aikojen yli.  

Kaiken hullunmyllyn keskellä olemme keskittyneet tekemään omaa juttuammerakentamaan parempaa ruokakulttuuria ja tuomaan maailman parhaita antimia jokaisen saataville 

Vuosi 2021 tuo mukanaan mielenkiintoisia ja jännittäviä uutuuksia. Toivomme kasvattavamme upeaa tiimiämme entisestään, tarjoamaan työpaikkoja Suomessa ja tuomaan parempaa ruokakulttuuria jokaiseen suomalaiseen ruokapöytään. 

VUODEN 2020 UUTUUSTUOTTEET:

(21) 1,99 
(5) 12,95 
(7) 14,95 

Kaikki tuotteet

Collagen Protein 200g

(11) 10,95 
Varasto loppu

Erikoisjauhot ja -lisäkkeet

Collagen Creamer 150g

(7) 11,95 
(36) 6,95 
(30) 6,95 
(3) 4,95 

Kaikki tuotteet

Hamppuproteiini, 250g

(1) 6,95 

Erikoisjauhot ja -lisäkkeet

Ravintohiivahiutale + B12 100g

(8) 5,95 
Varasto loppu
(5) 14,95 
-20%
(8) Original price was: 23,88 €.Current price is: 19,00 €.
-20%

Kaikki tuotteet

Hamppuproteiini, 600g

Original price was: 14,95 €.Current price is: 11,95 €.
(3) 19,95 

TUTUSTU FOODININ TARINAAN

Foodinin tarina – paremman ruokakulttuurin asialla

Luomuruoka kasvattaa suosiotaan maailman laajuisesti. Perustajamme Lasse Jalkanen on kulkenut yli kymmenen vuoden matkan paremman...

3 Comments

Valinnoillamme on juuri nyt merkitystä

Maailmaa koskettava koronaviruskriisi on hiljentänyt kadut kautta maailman, ja moni joutuu viettämään seuraavat viikot eristyksissä...

Foodinin Maria ja Lasse Jalkanen on nimitetty Keski-Suomen nuoriksi yrittäjiksi

Vuoden nuori yrittäjä 2020-kilpailu on Suomen arvostetuin nuorille suunnattu yrittäjäkilpailu, jossa painotetaan yritystoiminnan ansioita. Kilpailussa...

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista