KUORITTU HIRSSI TOIMII RIISIN TAPAAN
Miedon makuinen kuorittu hirssi (Panicum miliaceum) on oletettavasti yksi maailman vanhimmista viljoista, joita viljellään edelleen ympäri maailman. Sillä on tuhansien vuosien käyttöhistoria niin maataloudessa kuin ruokaviljanakin, jo monien alkuperäiskansojen joukossa. Euroopassa hirssiä on viljelty yli 6000 vuoden ajan.
Viljelykasvina hirssi on hyvin sopeutuvainen, ja se viihtyy hyvin myös kuivalla ja kuumalla maalla. Tämän vuoksi se on ollut suosittu viljelykasvi myös kehitysmaissa. Hirssillä on myös poikkeuksellisen lyhyt kasvukausi, ja sato voi olla valmis jo kahden kuukauden kuluttua viljelystä. Nopea kasvutahti on lisännyt hirssin suosiota entisestään.
Kuorittu hirssi on proteiinin lähde, ja se sopii monipuolisesti erilaisiin ruokavalioihin. Erityisen hyvin hirssi sopii lisukkeeksi riisin tapaan tai pitkästi haudutettuna, puuroksi keitettynä. Liotettuna se sopii loistavasti myös tuorepuuroihin ja osaksi raakaleivontaa.
NÄIN VALMISTAT HIRSSIN
Huuhdo hirssi ennen valmistusta. Valmista keittämällä yksi osa huuhdottua hirssiä kolmessa osassa vettä. Hirssi valmistuu noin 25 minuutissa.
FOODININ HIUTALEISTA JA SUURIMOISTA
Foodinin laadukkaat hiutaleet ja suurimot ovat erinomaisen monikäyttöisiä vaihtoehtoja leivontaan, ruoanlaittoon sekä välipalojen valmistukseen. Erityisen ilahduttavaa on huomata, kuinka suomalaisiin ruokapöytiin on perinteisten pastojen, riisien ja kaurahiutaleiden lisäksi ilmestynyt myös kvinoaa, hirssiä ja amaranttia.
Hiutaleiden ja suurimoiden käyttö on erittäin helppoa ja yksinkertaista. Tarvitset vain kiehuvaa vettä, ja haluamasi mausteet. Herkulliset ja täyteläiset puurot valmistuvat hirssin lisäksi myös mm. amarantista hauduttamalla. Voit myös yhdistellä hiutaleita ja suurimoita keskenään. Eilisestä ylijäämä-puurosta voit valmistaa vaikkapa “hävikki-keksejä”.
Pakattu tehtaassa jossa käsitellään pähkinöitä (cashew-, para-, pekaani-, macadamia-, hassel- ja saksanpähkinöitä), manteleita, seesaminsiemeniä, maitoproteiinia ja gluteenitonta kauraa.
Tutustu myös muihin hiutaleisiin ja suurimoihin >>
Foodinin lisukkeista saa ihania riisin, pastan ja perunan korvikkeita. Kokeile hirssiä, eri värisiä kvinoan jyviä ja muita herkullisia lisukkeita.
Harri (varmistettu kirjoittaja) –
Tästä saa hyvänmakuisen puuron ja on luomua. Kiinalaisessa lääketieteessä hirssi poistaa kosteutta ja limaa elimistöstä ja on siten paljon parempi vaihtoehto kuin kaurapuuro.
Helena Saaristo (varmistettu kirjoittaja) –
Hyvä tuote, pehmeä maku. Hirssi on myös hyvä iholle. Vatsa toimii hyvin hirssillä.
Riikka –
Helppo valmistaa puuroksi tai lisukkeeksi. Mieto maku, joka varmasti toimii myös lapsille.
karokin (varmistettu kirjoittaja) –
Herkullinen ja tervellinen korvike riisille.