Foodinin hallituksen jäsenenä sekä yrityksen taustavaikuttajana vuodesta 2015 toiminut Mikko Isoniemi siirtyy perheyrityksen hallituksen puheenjohtajaksi ja tulee mukaan myös yrityksen osakkaaksi.

Vuonna 2012 Foodinin perustaja Lasse Jalkanen otti yhteyttä Mikko Isoniemeen pyytäen apua liiketoiminnan kehittämiseen sekä myynnin johtamiseen. Yhteinen sävel löytyi heti ja vuoteen 2015 asti Isoniemi toimi Lassen mentorina konsulttipohjalta, ansaitsi yrittäjän luottamuksen ja tämän jälkeen aloitti Foodinin hallituksen jäsenenä.

Olen saanut olla osana tätä upeaa kasvutarinaa hyvin alkutaipaleelta asti. Tunnistin aikoinaan Lassen innon sekä yrityksen potentiaalin ja halusin antaa kaiken tukeni nuorelle yrittäjälle”, satoja kasvuyrityksiä eri roolien kautta johtanut Isoniemi kertoo. ”Lassella on ollut aina halu oppia lisää. Valtava energia ja tahto ovat vieneet yritystä eteenpäin”, Isoniemi jatkaa.

Alkuvaiheessa hallitus koostui vain Isoniemestä ja Jalkasesta. ”Nämä olivat arvokkaita sparraushetkiä, joissa pohdittiin hyvinkin käytännönläheisiä asioita”, kertoo yrittäjä Lasse Jalkanen.”Olemme kasvaneet sen kokoiseksi, että toimitusjohtajan ei kannata enää olla hallituksen puheenjohtajana ja on mitä luonnollisinta, että luovutan tämän paikan Mikolle”, jatkaa Jalkanen.

Hallitustyöskentelyn ryhtiliikkeen lisäksi, tulee Mikko Isoniemestä myös yksi Foodinin osakkaista

Samalla kun hallitustyöskentely ottaa ryhtiliikkeen keskittyen operatiivisten asioiden sijaan muun muassa tulevaisuuden kasvun suunnitteluun, tulee Mikko Isoniemestä myös yksi Foodinin osakkaista. Isoniemi omaa pitkän kokemuksen myynnin ja markkinoinnin kehittämisestä ja osaamista kokemuksellaan hän tuo erityisesti kasvun vauhdittamiseen. Isoniemi vastaa tällä hetkellä Ilkka-Yhtymä Oyj:n kehitysjohtajana liiketoiminnan kasvusta (M&A) ja on hallitusammattilainen istuen yli 10 hallituksessa. Foodinin hallitus koostuu yrittäjäpariskunnan Maria ja Lasse Jalkasen sekä Isoniemen lisäksi biohakkeri ja ravintoasiantuntija Jaakko Halmetojasta sekä elintarvikealan hallitusammattilaisesta Juha-Petteri Kukkosesta.

Lisätiedot:

Susanna Kallio / Viestintä ja markkinointi, +358 50 546 2885, susanna.kallio@foodin.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista