LÖYDÄT UUDET CHIA GOOD-VÄLIPALAT S-RYHMÄN RUOKAKAUPOISTA
Koska Chia Good on kylmähyllytuote, emme toistaiseksi voi myydä sitä omasta verkkokaupastamme.
Tutustu tuotteisiinChia Goodin tarinaa ideasta tuotteeksi oli mahdollista seurata mtv3-kanavalla Suomalainen menestysresepti -kilpailussa. Foodinin Maria Jalkanen sekä viisi muuta finalistia kehittelivät tuotteilleen konseptia, makuvariantteja, markkinointia ja pakkausdesignit, sekä teettivät kuluttajatutkimuksia.
Matkaan mahtui niin riemuvoittoja kuin karvaita pettymyksiäkin. Maria taisteli tiensä huippupisteille, luottaen uudenlaiseen tuoteinnovatioon ja Foodinin vahvaan arvopohjaan.
Löydät Suomalaisen menestysreseptin jaksot mtv-palvelusta sekä C Moresta.
Koska Chia Good on kylmähyllytuote, emme toistaiseksi voi myydä sitä omasta verkkokaupastamme.
Tutustu tuotteisiinSuomalainen menestysresepti 2021 huipentui jännittävään finaaliin, jossa finalisteilla oli viimeinen mahdollisuus tehdä tuomareihin lähtemätön vaikutus omalla uutuustuotteellaan. Jaossa oli myös tavallista enemmän pisteitä – jokaisella tuomarilla oli mahdollisuus antaa kilpailijalle pisteitä yhdestä kymmeneen.
Chia Good ja Maria sijoittuivat lopulta kolmanneksi, ja saivat finaalikierroksella jokaiselta tuomarilta 9 pistettä! Kilpailun voiton vei Fallero-härkäpapupallero, ja toiselle sijalle ylsi Komeron ateriakippo.
Katso jakso täältäSuomalaisen menestysreseptin viimeinen haaste ennen jännittävää finaalia oli luoda 30 sekunnin mittainen mainosvideo, ja tarjota tuomareille valmis lanseeraus- ja markkinointisuunnitelma.
“Tärkeintä lanseerauksessa ja markkinoinnissa on kohdistaa se juuri oikealle kohderyhmälle, kaikkia ei kannatakaan yrittää miellyttää. Tärkeimmät kärkemme tuotteessa ovat luomulaatu, runsaskuituisuus sekä se, ettei tuotteessa ole lainkaan lisättyä sokeria. Pyrimme viestissämme korostamaan myös aitoja, puhtaita luonnon omia makuja”, Maria kertoo.
Kilpailu on tiukka, ja kaikki huipentuu ensi viikon keskiviikkona huippujännittävään finaaliin. Kuka voittaa Suomalaisen menestysreseptin?
Katso jakso täältäSuomalaisen menestysreseptin kahdeksannessa jaksossa finalistit saivat tehtäväkseen riskianalyysin.
“Chia Goodissa merkittävimmät riskit liittyvät kuluttajahyväksyntään sekä raaka-aineiden saatavuuteen. Chia Good täytyy uudenlaisena välipalana tehdä tutuksi asiakkaille markkinassa, jossa kilpailu on kovaa, ja tuotannossa on otettava huomioon chiaan liittyvät erityispiirteet sekä riittävä ennakointi raaka-aineiden hankinnan suhteen”, Maria kiteyttää.
Maria sai kiitosta kattavasta analyysista. Pätevä analyysi huomioi riskit sekä asiakasrajapinnassa että tuotannossa, ja toimenpiteet riskien minimoimiseksi oltiin tarkkaan määritelty. Maria voitti tehtävän jaetulla ykkössijalla 17 pisteellä!
Katso jakso täältäTällä viikolla Suomalaisessa menestysreseptissä tuotteet annettiin kuluttajien testattavaksi.
Chia Good jakoi kuluttajien mielipiteitä. Erityisesti testaajia miellytti mangoversion maku sekä kerroksellisuus, mutta chiasiementen koostumus tuntui olevan vielä monille vieras. Chia Goodista povataan suurta hittiä kasvipohjaisten välipalatuotteiden käyttäjien keskuudessa, mutta Maria kokee, että potentiaalia ja kunnianhimoa riittää kaikkien suomalaisten sydänten valloittamiseen. Tuomarit korostivat, että tärkein markkinointitoimi Foodinille onkin tehdä vielä toistaiseksi oudosta ja tuntemattomasta välipalavaihtoehdosta tunnettu ja haluttu. Pisteitä Foodin sai neljä kuudesta.
“Olin tuloksiin ihan suhteellisen tyytyväinen. Tehtävän tarkoituksena oli saada palautetta, jolla parantaa tuotetta, ja sitä me todella saimme. Televisiossa ei näkynyt kuin pintaraapaisu kaikesta siitä, mitä pystymme hyödyntämään tuotteen viimeistelyssä”, Maria hehkuttaa.
Katso jakso täältäTällä kertaa Foodinin suoritus ei vienyt tuomareilta jalkoja alta. uomareiden mukaan pakkauksessa oli liikaa viestejä, jonka lisäksi tuomarit pelkäsivät designin hukkuvan muiden tuotteiden joukkoon kylmähyllyssä. Maria sai tehtävästä vain 10 pistettä 20:stä.
“Jyrki tuli kameroiden ulkopuolella avaamaan pisteytystä. Hän sanoi, että suurin virheemme oli, että pakkaus oli ”liian täydellinen” ja tämän vuoksi siitä olisi kadonnut Foodinin persoona ja tarina”, Maria kertoo kulissien takaa.
”Pakkaus on tämän jälkeen kokenut muutoksia, ja lopputulos on ehdottomasti parempi.”
Heikompi pistesaldo tipautti Foodinin kolmannelle sijalle, mutta vain kahden pisteen päähän toisesta sijasta. Foodin on siis edelleen vahvasti kisassa kiinni!
Katso jakso täältäSuomalaisen menestysreseptin 5.jakso antoi finalisteille tehtäväksi makuhaasteen – tarkoituksena oli tuoda tuotteesta kaksi kokonaan uutta makuvarianttia! Foodinin Maria toi tuomareiden eteen kaksi uutta makua Chia Goodista – inkivääri-limen sekä banaani-kaakaon.
Tuomarit olivat yksimielisen tyytyväisiä, kehuen niin makua kuin yleisestikin Marian tekemistä. Foodin jatkaa matkaansa edelleen tiukalla kakkossijalla – tänään pisteitä tuli 18 20:sta!
Katso jakso täältäKauden toisessa haasteessa Maria ja muut finalistit saivat tehtäväkseen tiivistää tuotteen tarinan yhteen julisteeseen, sekä 20 sekunnin mittaiseen radiomainokseen. Chia Goodista riitti kerrottavaa!
“Jonninjoutavaa”, kuului Jukka Kurttilan arvio Chia Goodin sloganista, “Niin paljon hyvää kuin välipalaan mahtuu”. Jyrki Sukula oli vahvasti eri mieltä.
“Ihan maailmanluokkaa”, Sukula hehkutti arviossaan Foodinin tähänastista matkaa.
Maria onnistui nappaamaan 15 pisteen saaliin ja sijoittuu nyt kokonaispisteissä sijalle 2. Chia Good on vain kaksi pistettä johtavaa Falleroa jäljessä.
Katso jakso täältäVoiton, sekä täydet pisteet ensimmäisestä tehtävästä vei Foodinin Maria Jalkanen. Tuomarit olivat vaikuttuneita konseptin selkeydestä sekä kuluttajaystävällisyydestä, mutta myös vahvasta arvopohjasta, joka huokui kaikesta tekemisestä.
“Me olemme tekemässä Foodinin näköistä tuotetta, jonka voimme sataprosenttisesti allekirjoittaa. Voitto ensimmäisestä haasteesta oli hieno startti, mutta matkaa on vielä jäljellä, ja aiomme edelleen pitää jalat maassa, mutta pään pilvissä!” Maria hehkuttaa.
Katso jakso täältäSemifinaalissa Foodinin omistaja ja luova johtaja Maria Jalkanen hurmasi tuomarit asiantuntijuudellaan – sekä tietenkin chialla.
Semifinaalissa tuomarit vaikuttuivat erityisesti tuotteen ravintosisällöstä sekä siitä, ettei herkullisessa, lähes jälkiruokamaisessa chia-välipalassa ollut lainkaan lisättyä sokeria. Myös Foodinin nykyinen chia-siementen myyntivolyymi teki vaikutuksen.
Katso jakso täältäTuomaristossa vaikuttavat Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila, huippukokki Jyrki Sukula, Foodwestin tutkimusjohtaja Suvi Luoma sekä S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho.
Finalistit Pekka (Komero), Marjaana (Fallero), Anssi (Kaurakas), Henrik (Leikkala), Miki (Bean Better) sekä Maria (Chia Good).