Tämän helpommaksi mutakakun tekeminen ei muutu – valmista suussasulavan tahmainen tai halutessasi kypsempikin Herkutella-mutakakku vain kahdesta raaka-aineesta! Herkutella-mutakakkuun et tarvitse kuin neljä kananmunaa, ja purkin Herkutellaa. Suklainen leivonta ei koskaan ole ollut näin yksinkertaisen ihanaa.

HERKUTELLA-MUTAKAKKU AINESOSAT

4 kananmunaa

1 prk Herkutellaa, joko kookossokerilla makeutettua tai sokeroimatonta

ANNOS

Yksi mutakakku

VALMISTUSAIKA

30-50 minuuttia

Gluteeniton

HERKUTELLA-MUTAKAKKU VALMISTUSOHJE

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuaiset toisistaan eri kulhoihin, ja sekoita Herkutella keltuaisten joukkoon.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi – niin kovaksi, että voit vaikka kääntää kulhon ylösalaisin, eikä vaahto hievahdakaan!

Kääntele Herkutella-keltuaisseos vaahdon joukkoon pieni määrä kerrallaan. Kääntele varovasti, jotta vaahdon kuohkeus säilyy, samaan tapaan kuin esimerkiksi muffinitaikinoissa.

Voitele noin 20cm levyinen vuoka kookosöljyllä, ja aseta leivinpaperi alle. Kaada Herkutella-mutakakku vuokaan, ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa. Kakun koostumus riippuu paljolti paistoajasta – alle kolmenkymmenen minuutin paistoajalla kakusta tulee tahmeampi, yli kolmenkymmenen minuutin paistoajalla saat kypsemmän suklaakakun. Voit tarkastaa kypsyysasteen upottamalla tikun kakkuun – jos siihen jää tahmaista taikinaa, koostumus on mutakakkumaisempi.

Tarjoile kakku kermavaahdon kanssa ja koristele halutessasi kookoshiutaleilla.

VINKKI

Reseptiin sopii täydellisesti myös desilitra mantelijauhoja, jos haluat kakusta “kypsemmän” suklaakakun kaltaisen. Lisää mantelijauho Herkutella-keltuaisseokseen ennen valkuaisvaahtoon sekoittamista.

VINKKI

Entistä intensiivisemmän ja tiivimmän maun saat, kun jäähdytät kakun viileässä – ja nautit sen vasta seuraavana päivänä!

Herkutella-mutakakku
Herkutella-mutakakku

NAPPAA HERKUTELLA-MUTAKAKKU AINEKSET VERKKOKAUPASTA

(30) 6,95 

Hiutaleet ja suurimot

Kookoshiutale, Luomu 200g

(2) 2,95 
(36) 6,95 
-20%

Jauhot & kuidut

Mantelijauho, Luomu 350g

(3) Original price was: 9,95 €.Current price is: 7,99 €.

Oma versiomme klassikkolevitteestä on täynnä kestävää kehitystä tukevia, luonnon omia ainesosia, kuten raakasuklaata, hasselpähkinää, kookossokeria, kaakaovoita ja kookoksesta puristettua MCT-öljyä. Vegaaninen Herkutella hasselpähkinä-raakasuklaalevite ei sisällä lainkaan valkoista sokeria tai palmuöljyä, ja levite valmistetaan Suomessa omalla Vaajakosken tehtaallamme. Sokeroimaton hasselpähkinä-raakasuklaalevite Herkutella on suussasulava herkku, kun haluat vähentää hiilihydraattien määrää ruokavaliossasi. Sokerittomaan Herkutellaan on lisätty kollageenia, joka tuo levitteeseen oikeanlaista koostumusta, ja lisää tuotteen proteiinipitoisuutta. Tuotteeseen ei ole lisätty sokeria, ja luontaista sokeria se sisältää 3,17g/100g. Levite on makeutettu erytritolilla, joka ei sisällä energiaa eikä näin ollen nosta verensokeria. Herkutella-mutakakku valmistuu helposti kummasta Herkutellasta vain.

Mahdollisuudet leivonnassa ovat suorastaan loputtomat, ja pähkinäinen suklaalevite sopii makunsa puolesta niin makeiden ja täyteläisten kuin raikkaiden ja hedelmäistenkin jälkiruokien yhteyteen. Koristele sillä kakut, leivonnaiset, kuorruta keksit ja valuta piirakan päälle. Kokeile sivellä Herkutellaa esimerkiksi karamellisoitujen omenien tai kevyesti kypsennetyjen päärynöiden kuorrutteeksi. Herkutella-mutakakku on todellista helpon suklaaleivonnan aatelia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista