Vuoden suurin ja maailman tunnetuin ostospäivä Black Friday on jälleen käsillä. Kuten kaikkeen muuhunkin, myös Black Fridayihin Foodin tarttuu omalla otteellaan. Tyypillinen Black Week muuntuu meidän käsissämme Sharing Happiness -viikoksi. Meidän tärkein tehtävämme on jakaa iloa ja tarjota parempia valintoja paremmalle huomiselle. Ruoan tuottajana ja maahantuojana meillä on keskeinen rooli asiakkaidemme, viljelijöidemme ja ympäristömme hyvinvoinnissa. 

Ravitsemuksellinen epätasa-arvo on ongelma myös meillä Suomessa. Luomutuotteiden osuus Suomen elintarvikemarkkinasta on vielä pieni, ja verrattuna mm. Tanskaan ja Ruotsiin olemme kehityksestä jäljessä. Tutkimuksissa on todettu, että suomalainen valitsee mielellään luomutuotteen, mikäli hintaero ei sitä estä. Foodinin keskeisimpiä tavoitteita onkin tarjota luomu- ja luonnontuotteita hintaan, joka antaa jokaiselle mahdollisuuden tehdä parempia ruokavalintoja. Tavoitteen edistämiseksi yksi tärkeimmistä toimista on kasvattaa kokonaiskysyntää”, Foodinin toinen omistaja Maria Jalkanen kertoo.  

Tarttumalla tähän maailmanlaajuiseen tarjousviikkoon, mahdollistamme parempien valintojen tekemisen tulotasoon katsomatta. Vastuulliset, terveelliset ja monipuoliset valinnat kuuluvat jokaiselle. Edulliset tarjoukset ja kampanjat antavat uusillekin asiakkaille mahdollisuuden tutustua Foodinin tarinaan, luomuviljeltyyn ruokaan ja herkullisten vaihtoehtojen maailmaan matalalla kynnyksellä. Haluamme tarjota iloa ja inspiraatiota myös tutuille asiakkaille – tällä viikolla voit napata lempituotteesi mukaan edullisemmin sekä tutustua upeisiin uutuuksiin tutustumishinnoin. 

Black Friday tunnetaan maailmanlaajuisena ostospäivänä, jolloin moni on valmis kokeilemaan uutta, ja haluaa tehdä edullisia ostoksia muun muassa joulua varten. Koemme, että tällainen kampanja on oiva mahdollisuus tutustuttaa uusia ihmisiä terveellisten valintojen pariin. Foodinin tuotteen valinta on aina hyvä vaihtoehto niin ihmiselle kuin ympäristöllekin”, Maria avaa Sharing Happiness Weekin ajatusta. 

Tarjoushintamme ovat otettu omasta katteestamme, ja ne ovat voimassa verkkokaupassamme vain tämän viikon ajan tai niin kauan, kuin tavaraa riittää. 

Kiitos, että olet mukana rakentamassa kanssamme parempaa ruokakulttuuria.

ILOISTA SHARING HAPPINESS WEEKIÄ TOIVOTTAA

LASSE JA MARIA JALKANEN SEKÄ KOKO FOODIN-TIIMI

TARTU TARJOUKSIIN

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista