Pohjolan pakuri, kotimainen, 120g

14,95  / kpl

Varastossa

pohjolan pakuri yrtit ja sienet
Pohjolan pakuri, kotimainen, 120g

14,95  / kpl

POHJOLAN PAKURI SUORAAN SUOMEN POHJOLAN VILLISTÄ LUONNOSTA

Pakurikääpä on lehtipuiden patogeeni, joka kasvaa pääasiassa sekä kuolleissa että elävissä koivuissa. Lisäksi kääpää tavataan jalavassa, pyökissä, valkopyökissä, saarnissa ja pihlajassa. Harvinaisempia isäntäpuita ovat raita sekä harmaa- ja tervaleppä. Suomessa kääpiä on käytetty satoja vuosia mm. sytykkeinä, neulatyynyinä, väriaineiden lähteinä sekä ravintona. Pakuritee tunnettiin sotavuosina Suomessa yleisesti ”tikkateenä” tai ”pakkulateenä”, jota käytettiin sikurinjuuren ja voikukanjuuren tavoin kahvin korvikkeena. 

Pakuri on viimeisten vuosikymmenten aikana tehnyt paluun osaksi suomalaisia keittiöitä ja ruoanlaittoa, ja monelle pakuriteestä on muodostunut uusi suosikkijuoma aamiaishetkiin ja iltapäivän tunneille. Pohjolan pakuri -pakurirouhe on kätevä ja vaivaton tapa ottaa pakuri osaksi omaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota, ja sitä on mahdollista hyödyntää monipuolisesti niin juomien kuin ruokienkin valmistuksessa.

Rouheen koko on 2–3 mm luokkaa.

NÄIN KÄYTÄT POHJOLAN PAKURIA – JAAKKO HALMETOJAN VINKIT

Lisää 1 rkl pakurirouhetta litraan vettä ja keitä vähintään 10 min. Voit halutessasi hauduttaa pakuriteetä jopa useita tunteja voimakkaamman värin ja maun aikaansaamiseksi.

Juo valmista teetä 1–4 kupillista päivässä tai käytä nestettä pirtelöidesi pohjana – näin isompien käyttömäärien nauttiminen on yleensä helpointa.

Käytä pakuriteetä kahvin keittämiseen veden sijaan tai hyödynnä nestettä keittojen tai esimerkiksi riisin valmistamiseen.

Voit keittää samasta rouheesta teetä niin pitkään kun tummaa väriä irtoaa.

Voit hyödyntää pakuriteetä myös kylmänä. Viileä tee maistuu etenkin kesällä.

Voit halutessasi valmistaa pakurirouheesta alkoholiuutetta suhteella 1:2–1:5 ja käyttää valmista tinktuuraa 15–20 tippaa kolmesti päivässä. Käytä 40–60 % kirkasta alkoholia ja anna uuttua vähintään 2 viikon ajan.

HUOM! Pakuria ei saa käyttää samanaikaisesti antibioottien, penisiliinin ja suonensisäisen glukoosin kanssa. Pohjolan pakuri ei sovellu käytettäväksi sellaisenaan (ihmiseltä puuttuu kyky tuottaa kitinaasi-entsyymiä, minkä vuoksi ruoansulatuksemme ei sulata raa’an pakurin kovaa kitiinisolukkoa).

Tutustu muihin yrtteihin ja sieniin >>

Pakattu tehtaassa, jossa käsitellään pähkinöitä (cashew-, para-, pekaani-, pistaasi-, macadamia-, hassel- ja saksanpähkinöitä) mantelia, seesaminsiemeniä ja heraproteiinia (maidosta).

Ravintolisä/ Kosttillskott. Ravintolisää ei tule käyttää monipuolisen ruokavalion korvikkeena. Ilmoitettua suositeltua vuorokausiannosta ei saa ylittää. Säilytettävä lasten ulottumattomissa./  Kosttillskott ersätter inte en mångsidig kost. Doseringsanvisningen får ej överskridas. Förvara oåtkomligt för barn.

Sisältö/Innehål

Pakuri/Sprängticka/Chaga

Alkuperämaa/URSPRUNGSLAND

Suomi/Finland

Pakkauskoko/Förpackning

120g

Ravintosisältö/Näringsinnehåll per 100g

Energia/Energi: 1465 kJ/ 350kcal
Rasva/Fett: 1,9g
-josta tyydyttyneet/varav mättat fett: 0g
Hiilihydraatit/Kolhydrater: 71g
-joista sokereita/varav sockerarter: 0g
Proteiini/Protein: 3,9g
Suola/Salt: 0g

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Pohjolan pakuri, kotimainen, 120g”

Puhtaat jauhot pussissa

Tuotteemme ovat huolellisuuden ja laadun valinnan tulos aina raaka-aineen alkulähteeltä tuotteen pakkaamiseen ja toimitukseen asti. Laatumme perustuu tiukkoihin kriteereihin ja seurantaan tuotannon kaikissa vaiheissa.
Selaa laatutodistuksia Lue vastuullisuustyöstämme

Saattaisit pitää myös näistä

kokeile ja ihastu

Mustikkasesonki on täällä

Vastapoimituista mustikoista valmistettu piirakka on parasta, tällä reseptillä onnistut varmasti!

Katso resepti
UUTTA BLOGISSA

Tunnetko jo viherjauheen tehot?

Listasimme blogimme puolelle syitä, miksi jokaisen kannattaa ottaa viherjuahe osaksi arkea viimeistään nyt!

Lue blogipostaus
inspiroidu

Tuo kreikkalaisen keittiön parhaat palat ruokapöytääsi

Kokosimme yhteen suosikkipalasemme kreikkalaisen keittiön mauista ja syntyi neljän ruokalajin menu

Tutustu resepteihin

Parempaa ruokaa paremmalle huomiselle

Haluamme mahdollistaa parempien valintojen ruokakulttuuria ja tehdä asiat omalla tavallamme, paremmin. Tuotteidemme perusta on yksinkertainen – niiden on tehtävä hyvää käyttäjälle, viljelijälle ja ympäristölle. Tuotteemme valitsemalla voit olla varma, että nautit laadukkaista tuotteista, joiden kestävän kehityksen mukaisesta alkuperästä huolehdimme puolestasi. Valinnallasi tuet myös suomalaista työtä ja yrittäjyyttä sekä mahdollistat raaka-aineiden viljelijöille sekä heidän perheille paremman tulevaisuuden – ympäristömme hyvinvointia unohtamatta.

Tutustu tarinaamme