Itse tehty Rocky Road valmistuu helposti Herkkuisasta ja suosikki täytteistäsi! Sulata Herkkuisa-levitettä ja lisää joukkoon esimerkiksi pähkinöitä sekä kuivattuja marjoja ja herkkuja. 

Koekeittiössämme valmistui kaksi erilaista versiota, vain kolmesta aineksesta valmistuva manteli-merisuola Herkkuisa Rocky Road sekä valkosuklaa ja hasselpähkinä-raakasuklaa Herkkuisa Rocky Road. Katso reseptit alta ja kokeile näitä koukuttavia överiherkkuja!  

Herkkuisa Rocky Road manteli-merisuola

AINEKSET

2 purkkia Foodinin Hasselpähkinä-raakasuklaalevite Herkkuisaa
1/2 pussia Foodinin Luomu Paahdettuja Manteleita
Hyppysellinen Foodinin Karkeaa Merisuolaa

VALMISTUS

Hienonna manteleita ja jätä osa kokonaisiksi koristelua varten.

Sulata Herkkuisat ilman kantta purkeissaan mikrossa tai vesihauteessa 30 sekunnin välein sekoittaen. Kun rakenne on pehmennyt, levitä Herkkuisa pellille, vuokaan tai tarjottimelle muutaman sentin paksuiseksi kerrokseksi.

Ripottele päälle paahdetut mantelit ja viimeistele hyppysellisellä karkeaa merisuolaa.

Jäähdytä pakastimessa noin tunnin verran ja leikkaa taikka lohko Rocky Road palasiksi. Nautiskele välittömästi lempikahvisi tai -teesi kanssa!

Valkosuklaa ja hasselpähkinä-raakasuklaa Herkkuisa Rocky Road

Ainekset

2 purkkia Foodinin Hasselpähkinä-raakasuklaalevite Herkkuisaa
1 purkki Foodinin Valkosuklaa Herkkuisaa
Foodinin Luomu Aprikooseja
Foodinin Luomu Valkosuklaavadelmia
Foodinin Luomu Pähkinäsekoitusta
Foodinin Luomu Mulperi-marjoja

HUOM! Voit käyttää reseptissä mitä tahansa kuivatuista marjoista, hedelmistä tai raakasuklaaherkuista.

valmistus

Hienonna pähkinöitä, kuivattuja marjoja sekä hedelmiä ja raakasuklaaherkkuja hieman ja jätä osa kokonaisiksi koristelua varten.

Sulata Herkkuisat ilman kantta purkeissaan mikrossa tai vesihauteessa 30 sekunnin välein sekoittaen. Kun rakenne on pehmennyt, levitä hasselpähkinä-raakasuklaa Herkkuisa pellille, vuokaan tai tarjottimelle muutaman sentin paksuiseksi kerrokseksi.

Lisää päälle Valkosuklaa Herkkuisaa joko ohuina vanoina tai ympyröinä kerroksen päälle ja tee lusikalla kuvioita pinnalle.

Ripottele päälle muut ainekset ja jäähdytä pakastimessa noin tunnin verran. Leikkaa taikka lohko Rocky Road palasiksi ja nautiskele välittömästi lempikahvisi tai -teesi kanssa!

POIMI AINEKSET SUORAAN VERKKOKAUPASTAMME

(30) 6,95 
(14) 6,95 
(3) 4,29 
(1) 2,49 
Varasto loppu

Kaikki tuotteet

Aprikoosi, Luomu 180g

3,29 
(2) 2,99 

Kaikki tuotteet

Mulperi-marja, Luomu 150g

(2) 3,95 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista