Kermainen luomu kookosmaito valmistetaan kookoksen valkoisesta hedelmälihasta. Kookosmaito on ollut yksi eteläisen Aasian ja Tyynenmeren maiden ja kulttuurien keskeisiä raaka-aineita ruoanlaitossa ja seremonioissa jo satojen, jopa tuhansien vuosien ajan. Kaikista kasvimaidoista nimenomaan kookosmaidolla on pisin ja perinteikkäin historia – monissa niistä maista, joissa kookosmaitoa on käytetty pitkään, se on väestön pääasiallinen “maito” lehmänmaidon sijaan. 

FOODININ LUOMU KOOKOSMAITO ON MONIMUOTOISEN METSÄVILJELYN AIKAANSAANNOS

Foodinin kookosmaito saapuu Suomeen samasta paikasta kuin suosittu kookosvetemmekin. Kookospalmut viljellään luonnon monimuotoisuutta ja hyvinvointia tukevalla metsäviljelyllä, joka takaa monipuolisuutensa ansiosta elannon viljelijöille useammalla kuin vain yhdellä tapaa. Nuoret kookospähkinät kerätään käsin, ja hyödynnetään kokonaisuudessaan myös muihin kookostuotteisiin, jolloin turhaa jätettä ei synny. Viljelijöille maksetaan työstä reilu korvaus, heille tarjotaan koulutusta sekä oikeanlaiset työvälineet, ja lisäksi varmistetaan, että heidän lapsensa pääsevät käymään koulua. 

Foodinin luomulaatuinen kookosmaito on erittäin helppo käyttää. Maito on pakattu uudelleen suljettavaan TetraPak-purkkiin, jossa on sokeriruokokorkki. Ekologinen pakkaus pitää tuotteen hyvänä jääkaapissa, ja se on helppo lajitella kartonkikeräykseen korkkeineen. 

TEE ARJESTA TÄYTELÄISEMPÄÄ KOOKOSMAIDOLLA 

Maultaan ja koostumukseltaan Foodinin luomulaatuinen kookosmaito on pehmeän kermaista ja täyteläistä. Uudelleensuljettavan pakkauksen ansiosta voit käyttää kookosmaitoa juuri sen verran, kuin tarvitset. Lisää loraus kookosmaitoa aamupuuroon ja mysliin, tai mausta maidolla pitkään hautuneet padat ja kastikkeet. 

Monipuolinen maustekaappi ja kookosmaito mahdollistavat lähes loputtoman kirjon erilaisia herkullisia kasvisreseptejä. Yksi suosituimmista ja helpoimmista tavoista käyttää kookosmaitoa on hauduttaa siinä kasviksia, ja maustaa kastike oman maun mukaan joko miedon kermaiseksi tai tujun tuliseksi. Ihanaa kasviskookoskastiketta voi tarjoilla koko perheelle vaikkapa riisin tai kvinoan kera. Maittava kookosriisi taas valmistuu lorauttamalla riisin joukkoon kookosmaitoa, tai keittämällä riisin maidossa. Lisää lopuksi haluamasi täytteet riisin päälle ja nauti! 

Joulun aikaan luomu kookosmaito on parhaimmillaan vegaanisen joulupuuron valmistuksessa. Hauduta puuroriisit kookosmaidossa ja kruunaa annos luomulaatuisella ceyloninkanelilla, ja muista tehdä puuroa riittävästi – tätä herkkua nimittäin santsataan! Kookosmaito on omiaan myös muiden lämpimien sekä tuorepuurojen ja esimerkiksi chiavanukkaan joukossa.

Suolaisten kastikkeiden ja ruoanlaiton lisäksi kookosmaito soveltuu hyvin myös makeaan leivontaan, jälkiruokiin ja smoothien sekaan. Kookosmaidon täyteläinen koostumus tekee suklaamoussesta taivaallisen kermaista  ja tuo lempismoothieeseesi kermaista koostumusta. Yksinkertainen ja maistuva herkkusmoothie syntyy sekoittamalla blenderissä jäisiä banaaneita, mangoa ja haluamiasi marjoja kuten mansikoita tai mustikoita yhdessä kookosmaidon kanssa. Herkullisen suklaaversion saat sekoittamalla jäisiä banaaneita, kookosmaitoa ja raakakaakaojauhetta. Mitä jäisempiä raaka-aineet ovat, sitä jäätelömäisempää smoothiesta tulee. Kokeile rohkeasti uudenlaisia yhdistelmiä!

NAPPAA KOOKOSMAIDOT MATKAAN VERKKOKAUPASTAMME:

(21) 1,99 
-20%
(8) Original price was: 23,88 €.Current price is: 19,00 €.

KOKEILE KOOKOSMAITOA NÄILLÄ HERKKURESEPTEILLÄ

Vegaaninen riisipuuro

Riisipuurolla on tärkeä rooli joulun pyhien tunnelman luojana ja tuoksujen tuojana. Monilla joulupuuro porisee padassa...

Herkullinen ja helppo suklaamousse

Suklaamousse on ihana jälkiruoka joulusta juhannukseen, mutta siitä voi valmistaa helposti myös välipalaksi sopivan version....

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista