Kerros-suklaavanukas on tasapainoinen makuelämys makeaa marjaa ja täyteläistä raakasuklaata. Pehmeä kerrosvanukas sopii välipalaksi, jälkiruoaksi tai aamiaiseksi, ja maistuu koko perheelle! Väreiltään kerros-suklaavanukas muistuttaa hieman Runebergin torttua, ja sen voi koristella juuri mielensä mukaan suklaalla, tuoreilla marjoilla tai vaikkapa kookoskermavaahdolla!

Reseptin on laatinut hyvinvointi- ja ravintovalmentaja Leeni Viio.

KERROS-SUKLAAVANUKAS AINESOSAT

1 KERROS


1,5 dl pakastemarjoja
2 rkl chiasiemeniä
0,5 dl vettä

2 KERROS


2 rkl chiasiemeniä
1,5 dl vettä tai kasvimaitoa
Suklaaherajauhetta
Mantelitahnaa
1 pieni banaani

3 KERROS

3 rkl jääkaappikylmää kookosmaitoa

ANNOS

2 annosta

VALMISTUSAIKA

10 min

Tuore
Raaka
Gluteeniton

KERROS-CHIAVANUKAS VALMISTUSOHJE

1. KERROS

Anna marjojen sulaa huoneenlämmössä.

Valmista sillä aikaa  2. kerroksen (ks. ohje alta).

Kun marjat ovat sulaneet, muussaa ne haarukalla pienemmiksi.

Lisää marjojen sekaan vesi ja chia-siemenet ja sekoita huolellisesti.

Anna turvota vähintään puoli tuntia.

2. KERROS

Sekoita chia-siemenet valintasi mukaan joko veteen tai kasvimaitoon.

Anna turvota vähintään puoli tuntia, minkä jälkeen sekoita kaikkien muiden ainesten kanssa blenderissä tasaiseksi seokseksi.

3. KERROS

Kaada jääkaapissa pari tuntia (tai yön yli) olleesta kookosmaitotölkistä nestemäinen osa pois ja käytä kermaista osaa vanukkaan yhtenä kerroksena.

Jos haluat lopputuloksesta pehmeämpää, ravista tölkkiä voimakkaasti ennen kuin laitat sen jääkaappiin, jotta neste ja kiinteä osa sekoittuvat keskenään.

chiavanukas kerros-suklaavanukas

KERÄÄ CHIAVANUKASHERKUT MATKAASI VERKKOKAUPASTAMME

Kaikki tuotteet

Chia-siemen, Luomu 250g

(1) 3,49 

Kaikki tuotteet

Chia-siemen, Luomu 600g

(4) 7,49 
-23%
Varasto loppu
(1) Original price was: 21,95 €.Current price is: 16,95 €.

Leviteet & Tahnat

Mantelitahna, Luomu 250g

(5) 7,95 
(21) 1,99 
(3) 79,95 
-20%
(8) Original price was: 23,88 €.Current price is: 19,00 €.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista