Suomalainen menestysresepti –kilpailusta vuonna 2021 huimaan suosioon noussut Chia Good -tuoteperhe kasvaa kahdella 100 % kasvipohjaisella ja sokerittomalla koko perheen juotavalla välipalalla. Suomessa valmistetut ja luonnon omista raaka-aineista herkullista makua saavat Chia Good Mustikka-puolukka ja Chia Good Mango-mandariini -smoothiet vastaavat terveellisten ja helppojen välipalojen yhä kasvavaan kysyntään.

FinRavinnon teettämän tutkimuksen* mukaan suomalaiset saavat välipaloista jopa 40 prosenttia päivän kokonaisenergiasta ja päivän mittaan syödystä sokerista peräti 67 prosenttia on peräisin välipaloista. ”Uniikin Chia Good -tuoteperheen suosion takana on kuluttajien kasvava halu valita luonnollisia ja sokerittomia välipalavaihtoehtoja ilman lisä- ja säilöntäaineita. Olemme tunnistaneet, että helppoja ja terveellisiä on-the-go -välipaloja kaivataan entistä enemmän nyt, kun koronaetäilystä on siirrytty takaisin aktiiviseen arkeen”, Foodinin yrittäjä ja luova johtaja Maria Jalkanen kertoo ja jatkaa “Halusimme tuoda lusikoitavien välipalojen ohelle juotavia välipaloja, sillä näimme, että markkinoilla on vielä tilaa juotaville välipalavaihtoehdoille, joissa on maku ja ravintoarvot kohdillaan. Onnistuimme luomaan koko perheelle maistuvat herkkusmoothiet –  Mustikka-puolukka -smoothieeseen keräsimme puolestasi kotimetsän aidot helmet ja Mango-mandariini smoothieeseen purkitimme aurinkoa, jota voit nauttia hymyssä suin myös pimeällä.”

Suomessa valmistettavat raikkaat välipalat luonnon omista raaka-aineista

Uutuudet ovat neljän lusikoitavan Chia Good -välipalan tavoin täynnä niin paljon hyvää kuin välipalaan mahtuu. Vain aidoista luonnon raaka-aineista valmistetut runsaskuituiset smoothiet ovat täynnä herkullista makua, ilman lisättyä sokeria tai vettä. Mustikka-puolukka -smoothien pirteä aitojen metsämarjojen maku kutsuu matkalle kotimetsään ja Mango-mandariini -smoothien herkullisen makea maku on peräisin aidoista trooppisista hedelmistä. Ravitsevuutta ja kuitupitoisuutta runsaan marjapitoisuuden lisäksi smoothieihin tuo suositut chia-siemenet, jotka sisältävät myös runsaasti hyviä rasvahappoja. Kiireiseen ja aktiiviseen arkeen sopivat uutuudet tarjoavat energiaa päivän eri tilanteisiin aina työ- ja kouluvälipaloista, metsäretkiin sekä matkalla harrastuksiin nautittavaksi.

Kierrätysmuovista valmistettuihin 250 ml pakkauksiin pakatut smoothiet valmistetaan Suomessa HPP-korkeapainepastöroinnilla ilman korkeita lämpötiloja, jolloin välipalojen ravinteet, maku ja koostumus pysyvät tuoreina. “Olemme iloisia pystyessämme vastaamaan kuluttajilta saatuihin toiveisiin ja palautteisiin herkullisilla smoothieilla, joita koko perheen on helppo nauttia päivän eri hetkinä. Haluamme vahvistaa aidosti hyvää tekevien tuotteiden asemaa osana jokapäiväistä ruokavaliota, ja uutuudet ovat jälleen yksi askel kohti Parempaa ruokaa paremmalle huomiselle -missiotamme”, Jalkanen iloitsee.

Chia Good -smoothiet saapuvat hyvin varustettujen ruokakauppojen kylmähyllyihin viikosta 33 eteenpäin.

Uutuudet 8/2022: 

Foodin Chia Good Mustikka-puolukka -smoothie 250ml

Foodin Chia Good Mango-mandariini -smoothie 250ml

Lisätiedot:

Maria Jalkanen / Omistaja, Luova johtaja, +358 44 021 0193, maria@foodin.fi
Susanna Kallio / Viestintä ja markkinointi, +358 50 546 2885, susanna.kallio@foodin.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista