Viikuna, luomu 200g

3,59  / kpl

17,1 €/kg

Varasto loppu

VIIKUNA ON MAKEA, YLELLINEN HERKKU

Viikuna on yksi maailman vanhimmista hedelmistä. Alunperin Aasiasta kotoisin olevalla viikunalla on tuoreena sipulimainen muoto, ja herkullisen violetti väri. Mehevää viikunaa hyödynnetään tuoreena mm. kakuissa, salaateissa ja muussa ruoanlaitossa. Näyttävä hedelmä miellyttää sekä esteetikon silmää, että makuhermoja. 

Foodinin viikunat ovat hellävaraisesti aurinkokuivattuja, mehevän makeita herkkuja, jotka ovat hyvävaihtoehto jopa perinteisille makeisille! Erinomaisena makeuttajana viikunaa voi lisätä leivonnaisten joukkoon tai napostella aivan sellaisenaan. Palasteltuna viikuna sopii erinomaisesti myös esimerkiksi puurojen ja myslien sekaan, sekä tietenkin raakasuklaan joukkoon. 

Jos viikunan haluaa soseuttaa ja sekoittaa osaksi smoothieta, hedelmät kannattaa ensin liottaa muutaman tunnin ajan, jotta ne ovat pulleita ja pehmeitä.

Ei sisällä lisä- tai säilöntäaineita.

Tutustu myös muihin herkullisiin marjoihimme ja hedelmiimme >>

Pakattu tehtaassa, jossa käsitellään pähkinöitä (cashew-, para-, pekaani-, pistaasi-, macadamia-, hassel- ja saksanpähkinöitä) mantelia, seesaminsiemeniä ja heraproteiinia (maidosta).

Sisältö/Innehål

Luomutuotettu viikuna/Organisk fikon

Alkuperämaa/Ursprungsland

Turkki/Turkiet

Pakkauskoko/Förpackning

200 g

Ravintosisältö/Näringsinnehåll per 100g

Energiaa/Energi: 1088 kJ / 260 kcal
Rasvaa/Fett: 0,9 g
– joista tyydyttyneitä/varav mättat fett: 0,1 g
Hiilihydraatteja/Kolhydrates: 54,1 g
– joista sokereita/varav sockerarter: 47,9 g
Kuitu/Kostfiber: 7g
Proteiinia/Protein: 5 g
Suola/Salt: 0,025 g

Magnesium: 68 mg, 18%
Kalium: 680mg, 34%*
Kalsium/Kalcium: 162mg, 20%*

*päivittäisestä saantisuosituksesta/av dagligt referensintag

Ominaisuudet

Gluteeniton, Luomu, Maidoton, Raaka

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Viikuna, luomu 200g”

Puhtaat jauhot pussissa

Tuotteemme ovat huolellisuuden ja laadun valinnan tulos aina raaka-aineen alkulähteeltä tuotteen pakkaamiseen ja toimitukseen asti. Laatumme perustuu tiukkoihin kriteereihin ja seurantaan tuotannon kaikissa vaiheissa.
Selaa laatutodistuksia Lue vastuullisuustyöstämme

Saattaisit pitää myös näistä

kokeile ja ihastu

Mustikkasesonki on täällä

Vastapoimituista mustikoista valmistettu piirakka on parasta, tällä reseptillä onnistut varmasti!

Katso resepti
UUTTA BLOGISSA

Tunnetko jo viherjauheen tehot?

Listasimme blogimme puolelle syitä, miksi jokaisen kannattaa ottaa viherjuahe osaksi arkea viimeistään nyt!

Lue blogipostaus
inspiroidu

Tuo kreikkalaisen keittiön parhaat palat ruokapöytääsi

Kokosimme yhteen suosikkipalasemme kreikkalaisen keittiön mauista ja syntyi neljän ruokalajin menu

Tutustu resepteihin

Parempaa ruokaa paremmalle huomiselle

Haluamme mahdollistaa parempien valintojen ruokakulttuuria ja tehdä asiat omalla tavallamme, paremmin. Tuotteidemme perusta on yksinkertainen – niiden on tehtävä hyvää käyttäjälle, viljelijälle ja ympäristölle. Tuotteemme valitsemalla voit olla varma, että nautit laadukkaista tuotteista, joiden kestävän kehityksen mukaisesta alkuperästä huolehdimme puolestasi. Valinnallasi tuet myös suomalaista työtä ja yrittäjyyttä sekä mahdollistat raaka-aineiden viljelijöille sekä heidän perheille paremman tulevaisuuden – ympäristömme hyvinvointia unohtamatta.

Tutustu tarinaamme