Terveellinen aamupala ja sen vaikutukset näkyvät koko loppupäivän ajan. Laadukkalla ja monipuolisella ravinnolla tiedetään olevan myös pidempikestoisia vaikutuksia, joten jos haluat porskuttaa kiireisen arjen keskellä, niin nappaa tästä muutama idea lautastasi piristämään. 

TERVEELLINEN AAMUPALA PIENELLÄ TUUNAUKSELLA

Olipa aamiaisesi mikä tahansa: puuro, granola, leipä, smoothie, vanukas, letut tai pannari – pienillä muutoksilla saat siitä entistä paremman. Listasimme alle vinkkejä kätevistä lisukkeista, joiden avulla tuunaat aamustasi entistä paremman ja herkullisemman!

VIHERJAUHEET

Viherjauheet ja levät sekoittuvat huomaamatta mehujen, smoothieiden, puuron ja vaikkapa lettutaikinan joukkoon. Parhaan tuloksen saat käyttämällä viherjauheita kuuriluontoisesti tilanteen mukaan vaihdellen, vaikkapa purkki kerrallaan. Valikoimastamme löydät erilaisia jauheita ja pienen kokonsa vuoksi helppoköyttöisiä tabletteja. Valitse mieluisa jauhe täältä >>


ÖLJYT

Lorauta kylmäpuristettua öljyä puuron tai smoothien sekaan tai nappaa sitä suoraan lusikalla suuhun. Kokeile esimerkiksi Hamppuöljyä. Antibakteerinen kookosöljy ja kirkastettu voi, eli ghee sopivat myös kuumennettavaksi, esim. lettujen paistamiseen. Gheestä ja MCT-öljystä voit valmistaa energisöivän bulletproof -kahvin!
Lue lisää öljyistämme >> 

terveellinen aamupala smoothie mix
terveellinen aamupala

PROTEIINIJAUHEET

Lisää annosmitallinen proteiinijauhetta smoothieiden tai puuron joukkoon. Kolmen luomulaatuisen kasviproteiinin sekoitus Supervege sisältää riisi-, herne- ja hamppuproteiinia. Heraproteiinista on pilkottu kaseiini ja laktoosi, joten se sopii hyvin myös herkkävatsaisille.
Lue lisää proteiinijauheistamme >>

GLUTEENITTOMAT HIUTALEET

Korvaa tavanomaiset hiutaleet gluteenittomilla, jotka ovat monipuolinen lisä aamu-, ilta- tai välipalalle. Oletko jo kokeillut mm. makean pähkinäistä amaranttia tai herkullisia kvinoahiutaleita? Valmista gluteenittomista hiutaleista lämmin tai tuore puuro normaaleiden hiutaleiden tapaan, tai käytä osana mysliä, granolaa, smoothieta tai lettutaikinaa.
Tutustu gluteenittomiin hiutaleisiin täällä >>

SIEMENET JA PÄHKINÄT

Ripottele maukkaita siemeniä ja pähkinöitä aamupalasi sekaan tai napostele niitä sellaisenaan. Käytä chia- tai siemeniä smoothieiden, tuorepuurojen tai vanukkaiden pohjana valmistamalla siemenistä geeli sekoittamalla 1 osa vettä ja 9 osaa vettä. Chiasiemenistä valmistuu myös vanukas ja leivonnassa voit korvata sillä kananmunan.

Lue lisää vinkkejä aamupaloihin täältä:

Pähkinöiden ABC ja runsaasti reseptejä >>

Siementen ABC ja runsaasti reseptejä >>

TAI JOS HALUAT KOKEILLA JOTAIN UUTTA, RAKENNA TERVEELLINEN AAMUPALA NÄISTÄ VALMIISTA RESEPTEISTÄ:

SIEMENNÄKKÄRI

2 dl tattari- -tai riisijauhoa
1 dl pellavansiemeniä
1 dl auringonkukan-/kurpitsan-/hampun-
ja/tai seesaminsiemeniä
2,5 dl vettä
0,5 dl oliiviöljyä
ripaus suolaa

Aloita kiehuttamalla vesi. Sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja lisää sen jälkeen sekä kuuma vesi että oliiviöljy. Levitä taikina tasaisesti noin 60 cm pellille ja tee valmiiksi jakoviipaleet ennen paistamista. Paista 150 asteisessa uunissa kiertoilmalla noin tunnin ajan. Sipaise päälle herkullista Saksanpähkinä- tai Cashewpähkinätahnaa ja viipaloi päälle suosikki hedelmiä, kasviksia sekä vihreitä.

MUSTIKKAINEN TUOREPUURO

4 dl vettä
4 rkl chiasiemeniä
1 dl riisiproteiinia
1 dl amaranttihiutaleita
0,5 dl kookoshiutaleita
banaani
2 dl mustikkaa
ripaus kardemummaa

PAREMMAT VOHVELIT

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vesi. Anna seoksen hyytyä vähintään neljän tunnin ajan tai mielellään yön yli. Lisää hyytynyt seos, banaani, mustikat ja kardemumma blenderiin ja sekoita tasaiseksi ja kumoa lautaselle. Päällystä ja koristele siemenillä, pähkinöillä, kookoslastuilla sekä muilla marjolla ja hedelmillä.

2 dl tattari- tai riisijauhoja
1 dl vaniljaheraproteiinia
2 kananmunaa
2,5 dl kaura- tai mantelimaitoa
2 rkl kookosöljyä
ripaus suolaa

Lisää blenderiin jauhot, kananmunat, kauramaito sekä vaniljahera ja sekoita tasaiseksi. Kun taikina on tasainen viimeistele se blendaamalla joukkoon kookosöljy sekä ripaus suolaa, jotta maut tulevat hyvin esiin. Paista vohveliraudalla rapeiksi! Jos tarvitset paistamiseen rasvaa, suosittelemme kokeilemaan pähkinäisen makuista, kehoa tasapainottavaa gheetä. Nauti vohvelit herkullisten siemen- ja pähkinälevitteiden, marjojen, hedelmien ja kookoslastujen kera <3

Kukista myös sporttisen Maiju Riskalan 6 x Parempi aamupala -vinkit täältä >>

Näin tuet proteiinin saantiasi Näin saat energisemmän arjen Lue haastattelu: Miten huolehdit jaksamisestasi, Nooralotta Neziri?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista