Ulla Salmi on Foodinin kuluttajapuolen asiakasvastaava. Hän on monen ensikosketus Foodiniin, ja hän vastaa päivittäin asiakaspalvelumme lukuisiin kysymyksiin, ratkoo haasteita, ja on ottanut tehtäväkseen huolehtia, että FoodininSharing Happiness” -lupaus näkyy jokaisessa asiakaskohtaamisessa.  

“Jokainen päivä on erilainen, eikä koskaan voi tietää, minkälaisia kysymyksiä eteen tulee. Työni on paljon selvittelyä ja uuden oppimista”, Ulla kertoo. 

MATKA TUOTANNOSTA LÄHETTÄMÖÖN JA SIELTÄ ASIAKASPALVELUUN

Ulla on työskennellyt Foodinin asiakaspalvelussa noin vuoden verran, mutta uransa hän aloitti Foodinilla jo 2017 tuotannon puolen tehtävissä. Sieltä Ulla siirtyi lähettämöön ja lopulta vuoden 2020 alussa asiakaspalveluun. 

Olen vuosien ajan ollut aktiivisesti järjestämässä yrityksemme sisäisen huvitoimikunnan tempauksia ja tapahtumia, ja minulle on ollut tärkeintä hyvän mielen ja ilon levittäminen työyhteisössä. Maria, toinen Foodinin omistajista, näki, että voisin jakaa samaa iloa ja tapaani toimia myös asiakkaille”, Ulla muistelee. 

“Asiakaspalvelijan työ on paljon myös reklamaatioiden vastaanottoa, mutta tahtotilani on se, että haasteet ratkotaan tavalla, josta asiakkaalle jää mahdollisimman hyvä mieli. Haluan antaa jokaiselle asiakkaalle niin paljon aikaani kuin vain suinkin tarvitaan.”  

FOODIN ANTAA EVÄITÄ KEHITTYMISEEN

Foodin rakentuu yhteispelistä. Jokainen työntekijä yrityksessä on yhtä tärkeä, ja jokaisella on oma tärkeä tehtävänsä. Ullan mukaan työkaverit ovat pikemminkin työystäviä, jotka yhdessä muodostavat oikean Foodin-perheen. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen, ja toiminnassa kuultaa rakkaus lajiin.  

Foodinilla kukaan ei ole kertaakaan epäillyt osaamistani – minua on kannustettu ottamaan lisää vastuuta ja menemään eteenpäin. Vuosien aikana on ollut hienoa nähdä, miten pienestä varastosta on kasvanut suuri tehdas”, Ulla kertoo hymyssä suin.  

ASIAKKAAT TEKEVÄT PÄIVISTÄ PAREMPIA

Ongelmatilanteissa Ullan apuun rientää Foodinin perustaja ja toimitusjohtaja Lasse Jalkanen. 

“Lasse on oikea kävelevä tietopankki, ja hän on hyvin kiinnostunut yksittäisistä palautteista ja kommenteista kiireistään huolimatta. Hän tukee työtäni ja asiakaspalvelua vahvasti”, Ulla kertoo.  

“Parhaita ovat sellaiset puhelut, joissa asiakkaiden kanssa voi keskustella kuin juttelisi ystävilleen. Saamme paljon kiitosta toiminnastamme, tuotteistamme ja arvoistamme, ja on kunnia vastaanottaa ensimmäisenä uskomattoman upean asiakaskuntamme tsempit ja kehut. 

Ulla Salmi

ULLAN SUOSIKKITUOTTEET

Ullan suosikkituotteet ovat Foodinin uusi, täyteläinen mustapippuridippi, monipuoliset mausteet sekä suussasulava raakasuklaa.  

“On kiva käyttää tuotteita, joita työystävät ovat tehneet itse alusta loppuun. Olen innoissani siitä, että valikoima laajenee, ja että jokainen suomalainen löytää joukosta suosikkinsa.”  

2,99 
Lisää ostoskoriin
2,99 
Lisää ostoskoriin
2,99 
Lisää ostoskoriin
2,95 
Lisää ostoskoriin
2,95 
Lisää ostoskoriin
Varasto loppu
2,95 
2,95 
Lisää ostoskoriin

Kaikki tuotteet

Chilijauhe, Luomu 80g

4,49 
Lisää ostoskoriin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinulla ei ole vielä tuotteita toivelistalla. Jos haluat tallentaa tuotteen toivelistallesi klikkaa sen kohdalla näkyvää sydänkuvaketta.

Toivelista