Kookos-suklaajäätelö

”Kookos-suklaajäätelö on terveellinen, kermainen ja suussasulavan herkullinen jälkiruoka. Reseptin on tehnyt Anna Huhtilainen – hyvinvoinnista ja terveellisistä herkuista kiinnostunut bloggaaja. ”

ANNOKSIA

6 kpl

Valmistusaika

45 Min

Vegaaninen
Tuore
Raaka
Gluteeniton

 

Ainekset

kova osa yhdestä tölkillisestä kookosmaitoa
50 g Foodin Heraproteiinia, suklaa
1 pakastettu banaani
5 taatelia
3 rkl Foodin Kookosmannaa
3 rkl tai maun mukaan Foodin Raakakaakaojauhetta

Valmistusohje

  1. Sekoita keskenään kaikki jäätelön ainekset tasaiseksi massaksi monitoimikoneessa tai blenderissä.
  2. Maista ja lisää tarvittaessa makeutta, esimerkiksi kookossokerilla.
  3. Siirrä jäätelömassa toiseen kulhoon ja nosta pakastimeen.
  4. Anna jähmettyä ja sekoittele massaa tasaisin väliajoin, jotta se jähmettyy kuohkeaksi.
  5. Halutessasi voit pyörittää jäätelömassaa ennen pakastamista jäätelökoneessa noin 20 minuuttia, jolloin jäätelön koostumus kuohkeutuu.
  6. Jäätelöä tarjoillessasi rouhi päälle esimerkiksi Foodin luomucashew- ja -saksanpähkinöitä tai Foodin raakasuklaamassaa.